tiistai 30. elokuuta 2011

desperate in utrecht



Penikat pinkeenä makoilen puolimasentuneena ruumiin hajusessa huoneessa ja mietin ettei tästä nyt mittään tuu. Majotun Oog in alissa yhen irlantilaisen miekkosen ja italialaisen kämppiksensä luona. Kerronpas eilisestä kävelyntäyteisestä päivästä teille, hyvät lukijat. Itsellenikin samalla sepittelen, jotta olo vaan pahenis.
Sunnuntaisesta asunnosta ei kuulunu, yllättäen. Kirjottelin kadun nimiä ylös päiväkirjaan, sillä minulla ei ollu karttaa. Päätin nimittäin että täytyy ensimmäisenä löytää kaupungista kuntosali!
(..kun ei kerran huonetta tunnu löytyvän)
Laitoin sähköpostia yhelle salille ja kolome merkkasin ylös, ku aattelin tehä kunnon round-tourin. Kävikin niin, että heti ensimmäiseen salliin liityin jäseneksi. Olin varmaan vähän typerä. Ois saattanu olla, että jossain muualla ois ollu halavempaa. Kyseinen sali sijaitsee hevonkuusessa ja siellä ei ole parina päivänä semmosia tunteja, jotka kiinnostas. Damn.
Sali, David Lloyd, on issoin Utrechtissa ja koska se on niin syrjässä, se on aika tilava ja autio. Elektroninen kortti maksoi 25e ja jäsenyys 41,20e opiskelijalta. On se kuitenkin vähemmän ku mitä maksan Suomessa..
Siihen kuuluu ryhmätuntien ja salin lisäksi myös squash- ja tenniskentät, jottain jalkapallojuttua ja uima-allas saunoineen. Kätevää!




Kaikki on hirmu hienoa siellä; työntekijöillä oli silitetyt (ja tärkätyt? Mitä lie tarkoittakaan) mustat kauluspaidat salin logolla ja naispuoliset oli laitettuja ja solariumista kupristuneita. Oli ku oisin astunu sissään johonkii amerikkalaiseen unelmaan.

Käytännön järestelyissä meni David Lloydissa melekeen 1,5tuntia, jonka takia meikälle tuli tosi kiire. Kouluun oli paikasta melekeen yheksän kilometriä ja olin jo kävelly viis, minkä takia rupes nälkä kalvamaan pahimman kerran. En ollu aamulla saannu syödäkseni ku luumun ja omenan sekä kuivahtanneen lentoa varten tehdyn eväsleivän.


Ehin just ja just koulun penkille, jossa tutustuin ens alkuun kolomeen muuhun vaihtariin.
Koulun alotti eilen siis kolome eri ryhmää; opettajaopiskelijat, tulkkiopiskelijat ja osa-aikaiset opiskelijat. Alotustilaisuuen jäläkeen menimme omiin ryhmiimme tutustummaan toisiimme hollantilaisella viittomakielellä. Aika haaste monelle. Puhuminen oli tietenkin kiellettyä.
Bussissa päivän päätteeks kosahti päälle hyvin ulukopuolinen olo. Linja-autossa oli vaikka kuinka monta luokkalaistani, muttei kukkaan jutellu minulle. Yritin muutaman kanssa keskustella, mutta se meni lähinnä niin että minä kyselin ja he vastasivat, jonka jälkee jatkoivat ommaa kurkkuäännejutusteluaan. Toiset vaihtarit oli Portugalista, jonka takia ulkopuolisuustunne vaan lissääntyi. Kuitenkin juuri portugalilaiset olivat kaikkein mukavimpia minulle.
Tuli ihan hirveen ikävä Amsterdamin EILC-kielikurssiryhmää, jossa oli niin rutkasti kivoja ihmisiä, jotka oli kiinnostuneita siitä mitä muut tekkee.

Koulun jäläkeen umpiväsyneenä ja hurjan nälkäsenä menin vielä "kijkenavondiin" eli katsomaan yhtä kämppää. Kämppä oli kuin unelma; sijaitsi lähellä kuntosaliani, oli yheksännessä kerroksessa ja uutuuttaan kimalteleva. Se oli myös hyvin tilava (80m2!!!). Sieltä kävelymatkaa majapaikkaani oli tunti, jonka vietin rukkoillen sitä, että saisin vihdoin huoneen ittelleni.
Ennen ku nukahin tuli kuitenkin hylkäysviesti. Tyttö oli päättäny ottaa kolumbialaisen kämppiksen, jotta sais harjottaa espanjan kieltään. Come on, kuka nyt oikeesti haluaa jonku random suomalaisen tyypin nurkkiinsa asumaan. Missä se Suomi edes on?!
Ei tästä tuu yhtään mittään! Nyt on niin masentunnu fiilis ilman polkupyörää, asuntoo ja kavereita, rahhaa ja ruokaa, että en haluais liikkua mihinkään.
Tällasta tällä kerttaa.

2 kommenttia:

  1. voi tuntuu pahalta siun puolesta. kovasti koitan positiivista energiaa lähetelellä siulle <3
    oot sulonen ja varmasti tästä pian paranee.
    (meinasin unohtaa laittaa nimen: t.kahristi)

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä nyt asunnon etsintään, älä masistele. Toisinaan vähän vastustaa, mutta kyllä se siitä. Leuka pystyyn!
    tv. Matu

    VastaaPoista