torstai 18. elokuuta 2011

EILC, ciao!

"Geef mij maar Amsterdam, dat is mooier dan Parijs.."

Tiistai-iltana meillä oli jäähyväispäivällinen Moeders-nimisisessä raflassa. Mikään sen asettimista ei ollut paria toisen kanssa ja seinät oli vuorattu täyteen eri äitien kuvilla yksilöllisissä raameissa. Moeders = äidit

Tsekki-Luke ja germaani-Henrik raamien äärellä.

Vaikka olin opettajille vihjannut veganismistani tuli siitä silti numero paikan päällä. Tilauksemme varmistanut nainen suureen ääneen louskutti, jotta: "Oh, vegan, what do you eat then?! We have to do everything for you from the beginning.. oh no. What would you cook?"
Mietin, että onpas epämukavaa. Teki mieli koko nolon veggaanin olemuksellani luikahtaa ovenrakosesta ulos, tuli sellanen perus- "noeimiuntarviisittemittääsyyämievoinvaankattoo"-olo. Ärsyttää veggaanien ja ruokavammasten matelu. Teen sitä aina tilanteen ja ihimisten vaatiessa. En hirveen mielelläni luettele ite mahollisia ruokia ravintolassa. Minusta on ihanaa käyä ulukona syömässä ku ei tarvii vihdoinkaan itte päättää mitä napostaa.
Sain lopulta munakoisoa ja kurpitsaa couscousin kera, mikä oli semmosta ruokaa mitä ittekin ussein syön, mutta lähti sentään nälkä poikkeen. Alkuruokana oli sallaattia ja se oli sentää semmosta mitä en ois tajunnu tehhä kotona. Siinä oli mm. melonia, pinjansiemeniä ja tuoreita mintunlehtiä.

Bongaa suomalaiset.

"Ja kaikilla oli niin mukavaa.."

Hogeschool Inhollanin henkilökunta. Vasemmalta oikealle: Joop (A2-ryhmän opettaja), Lex (A1-ryhmän opettaja, kuulema hyvin hauska heppu, mutta ei pitänyt minulle kuin tunnin), Josien (jonka tunnilla lähinnä laulettiin ja pidettiin esitelmiä) sekä buddy'sit Edna & Amal.

Keskiviikkoaamun salireissun jouduin jättää hampaita kiristellen välistä. Minulla oli tavaraa yllättäen enemmän ku olin tajunnutkaan. Mahtoi olla näky kun raahasin täyttä rinkkaa, selkäreppua, ruokakassia, peitto-/tyynypussia ja tietokonelaukkua. Ja minunhan oli tarkoitus ajjaa pyörällä..
eeeeeei, ei ei ei. Otin ratikat kaverini Michaelin uuelle kämpälle, jossa oottelin puoltoista tuntia sitä ja Anna-Selinaa. Syötyämme lounaan lähdin hakemmaan pyörää vielä erikseen ja viemään sen takasin lainapaikkaansa. Matkustaminen on kyllä aina hurjan uuvuttavvaa! Nytkin otin ratikan ja junan (tosin junamatka Station Zuid - Schiphol Airport kesti vain hurjat 7 minnuuttia), lentokonneen ja lopulta bussin. Thank God oli tällä kertaa suora lento Amsterdamista Helsinkiin. Linja-automatkakin meni jännittävän hyvin, sillä valtasin takapenkin ja sain täten suoristettua itseni kunnon nukkuma-asentoon.

Viimeinen ryhmäkuva.

Ootin innosta pissalirejä valuttavvaa puppee kotiovelle tulevan (Borista, ei Katria), mutta Borrepa vaan laiskasti askelsi etteiseen moikkaa naamallaan tympääntynyt evvk-katse. Välillä käy ärsyttää Boriksen flegmaattissuus! Tuntuu ettei sitä kiinnosta ympärilläolevat asiat ja ihimiset yhtään. Vaikka sille laittas herkkuruuan kuonon etteen ni se silti toimis hittaasti eikä intopiukeen vauhilla mihin oon aiempien koirien kanssa tottunu. Sitte ku hankitaan toinen koira ni toivon että se ois vähä energisempi ja riehakkaampi..

1 kommentti:

  1. Vooooe ei oo kiva tuo ruokajuttu :-(

    Eikä myöskään pupen käytös. Nyt pidät sille puhuttelun asiasta! Kyllä äitiään pitää ikävöidä ja kunnioittaa. Tai ehkä se on just siinä iässä....

    Olit nukkuma-asennossa usseet tunnit, muttet nukkunut lainkaan, niinkö?! :-O

    VastaaPoista