perjantai 9. syyskuuta 2011

lasit, sadelasit

Eilinen koulupäivä 10.30-19.30 oli kokonaan hollanniksi tai hollannin viittomakieleksi, hurraa! Aiheina oli opiskelu Hogeschool Utrechtissa, kääntäminen sekä "deaf culture" -kurssin ensimmäinen luento. Päivän päätteeks oli vähän usvanen olo..
Hollannin kuullunymmärtäminen ei oo ongelma, mutta minut pittäis saaha puhumaan ja äkkiä ennen ku on liian myöhästä.Ykskin opettaja puhutteli minnuu koko ajan kurkkuäänteillä, mut meikä iski vastaukset englanniks. Tylsää.

Tänäpänä koulussa oli aiheena kysymysviittomat. Suomen kysymyksiin liittyvien silmäsirrittelyjen sijjaan täällä pistetää silmät pullolleen. Mitenhän opin lopettaa vihasen näkösenä olemisen?
Muutenkin harjoteltiin erilaisia ilmeitä liittyen kielteisiin, myönteisiin sekä kysymyksen sisältäviin lauseisiin. Jo kuusi vuotta viittomakielisessä maailmassa olleena tuntu vähän turhalta moiset harjoitukset varsinkin kun näki miten vasta-alkajia monet kanssaopiskelijani olivatkaan.
He ovat kuitenkin selvästi kehittymässä parempaan suuntaan lukkuunottamatta yhtä tyttöä, jolla on niin suuret motoriset vaikeudet, että en ikinä koskaan voisi kuvitella häntä missään viittomakielisessä tehtävässä. Vaikka hänelle näyttäisi viittoman hänen takaansa, edestään, hitaasti, hi-taas-ti, viisi kertaa, ei hän silti tajua mihin suuntaan täytyy viittoa ja millainen käsimuoto siinä on oltava. Harmittaa hänen sekä ammattivalintansa puolesta..

Luokkakaverini ovat mahtavia. Tykkään niistä hyvin kovasti ja jopa muittenkin luokkien (kirjoitustulkit, tulkit 1a ja opettajaopiskelijat) opiskelijoiden kanssa tuun hyvin juttuun. Yhen kanssa ollaan nyt pari päivää puhuttu ruotsiakin, kun se on asunnu jossain vaiheessa kolome vuotta siellä. Voi tokkiisa, en oo kyllä ruotsia perusfraaseja lukkuunottamatta viime vuosina puhunu, pakko myöntää.

Vaikka sunnuntaina saatan liittyä Herculespleinin Healthcity-kuntosalillekin, aion ramppailla myös Jumalan selän takana Overvechtin David Lloydissani. Amsterdamissa ollessani intoilinkin jo blogiini sitä, miten tuntemattomat ihimiset tulevat kehumaan.
Ohjaaja, jonka tapasin ensi kerran viikko sitten, kysy tunnin aluksi nimeäni ja antoi erityishuomiota aina välillä tyyliin: "And Esmeray, are you ready for the sidekicks?!?"
En ole koskaan kokenu moista. Alko tuntua ah niin rakas Fressi kuraselta vaipalta, ku siellä ohjaajat ei melekee tiiä ees nimmeeni vaikka oon pomppinu eturivissä ahkerasti jo vuoden. On tärkeetä tuntee, että ohjaaja on kiinnostunu työstään ja asiakkaistaan.
"Esmeray, you were great!"

Sitten vielä pukukopeille kipitellessäni vieressä hikkoillu miekkonen käänty puoleeni ja sanoi:
"So, how come you're in such a good condition? I mean, you seem to have lots of stamina! First I thought you were an instructor. How do you do it? And in bodypump I've never seen a woman doing the squats like they should be done until I saw you doing it."
VAADIN kuulla kehuja Suomessakin! Itse olen mielestäni hyvinkin antelias antamaan muille positiivisia kommentteja, mutta pistää joskus tympäsee yksipuolisuus.

Käväsin ostaa Intersportista, tutusta ja turvallisesta liikkeestä, uimalasit päivällä. Voi miten hyvältä tuntu pistää altaassa liu'uks ku lasit suojas silimiä vedeltä. On myös ollu ihanaa palata vanhan harrastukseni parriin. Toivottavasti ehtisin sitä myös kohtalaisen säännöllisesti palattuani harrastelemaan.

Näin tännään ensimmäistä kertaa pyöräilykypärän jonkun päässä ja aattelin että saattasin kuitenki hankkia semmosen. En koskaan pole Suomessa näin noppeeta ku täällä ja silti oon siellä paineissani jos ei oo kypärää kallon suojana. Luokkakaverit vaan nauro ku kerroin kypäränostoaikeistani.
Katotaa kuka nauraa sillo ku ne on koomassa tai halvaantuneena ja mää pystyssä pää ehjänä. No ei.

Puuroo mustikajugurtilla.

Täällä sattaa niin hirveesti, että oottekohan koskaan moista sadetta nähäny (paitsi Brasiliassa kun on sadekausi). Kastuin läpimäräksi matkalla kouluun ja taas kun tulin koulusta kämpille. Repussa olleet passi ja päiväkirjakin kostuivat ikävästi. En nähäny juurikaan mittään etteeni, polin vaan ja toivoin ettei kukkaan tulis etteen. Satteenvarjo ei tuu kuuloonkaan ja sadeviitta viimeistään veis uskottavuuteni. Parempi sitte varmaan vaan olla litisevissä vaattehissa ja hytistä tuulessa. Luulin, ettei Irlantia ja Britanniaa pahempia sademaita ole. Nyt opin, että väärässä olin..

Not funny, not funny at all..

Ivor huikkas tuolta, että meillä oli äsken maanjäristys (4,6 Richterin asteikolla). Se oli tuntenu sen ja tuumannu, että ihan ku joku tärisyttäs sänkyä. Meikä täällä tyytyväisenä kirjotteli tänne enkä huomannu mittään! Hö! Sinne meni sekkii tillaisuus.

2 kommenttia:

  1. Aika hassua, että kotSuomessa viitotaan vihasella ilmeellä. Mä ja sä ainakin näytetään viittoessa äkäsiltä mietiskelijöiltä. Siinä sulle opettelemista, kun koitat pitää silmät pullollaan.

    Ootko muistanu käydä koulua joka päivä?

    Innolla odotan sateita tänneki tulevan. Joku sanoi, että joku kosteusprosentti on täällä jotain 11. Samoja lukuja, kuin aavikolla erämaan perukoilla (kuulema). Ei ihme, että kurkkua kuivaa kokoajan ja on hirveä väsy..

    Mäkin haluan jotain tuttua ja turvallista. Hei pliis, yks intteri tai hennesi tänne heti nyt jooko pliis. Löysin yks päivä kivan limenvihreän urheilutopin, mutten ostanut sitä, koska en osannut kysyä hintaa.. Hehe. Ja se taisi olla niitä paikkoja, missä pitää tinkiä. And we hate it, dont we? Ootan Hannan apuun valkoisella lentsikallaan!

    Puspus

    VastaaPoista