maanantai 3. lokakuuta 2011

couchsurfing-viikonloppu

Viikonloppuna tuli kyllään italialainen kaverini Dario Den Haagista. Heti kun pyörä uupu toiselta niin tuntui mahdottomalle ajatus kulkea Utrechtin ja Zeistin väliä. Irlanti-Ivor oli maininnu kerran kuussa järjestettävän CS-tapaamisen, johon Darion kanssa menimme pari tuntia etuajassa. Meinattiin häippästä alkumetreillä, mutta onneksi jäimme. Averechts-niminen kahvila/pubi oli hyvin kotosa ja siellä oli jopa kaksi (jättimäistä) koiraa hengailemassa. Juttelin eniten paikallisen jonglööri-Danielin kanssa, mutta loppuillasta löysin itselleni potentiaalisen "uuden parhaan kaverin", joka on älytön elokuvahullu. Aivan kuin minulle tehty! Hän on tähän mennessä ainoa, joka on ollut sammaa mieltä siitä miten ahistavvaa on kahtoo jokkiin elokuva kahesti. Siinähän tuhlautuu aikaa, jonka voisi käyttää jonkin vielä näkemättömän rainan pyörittämisseen..
Alkumatka Zeistiin oli hyvä. Pelasimme Darion kanssa "laulupeliä". Dario on myöskin Britney-fani, joten hänen kanssaan tulen todella hyvin juttuun. Tunnin köpöttelyn jäläkeen rupes ihon lisäks kylmäämään luita ja ytimiä eikä laulukaan kulkenut yhtä soljuvasti.
"Esmerayyy, when are we there?"
Tuntui kaamealta nähdä kaukana pisteitä, joiden saavuttamiseen meni monta kertaa enemmän aikaa kuin normaalisti kun ajan pyörällä.

Lauantaina herätin Darion liian myöhään. Se halus tulla mukkaan salille, vaikka olin varrautunnu käymään siellä pikasesti yksin. Tulipalo leimahti peppujemme alla ja lähdimme niin hulluun ajoon, että ei ihmekään että Dario törmäs pyörällä(ni) vastaantulevaan papparaiseen. Parka ei oo Italiassa tottunu pyörän käyttöön ja ajo ku pikku lapsi konsanaan. Olimme salilla minnuuttia ennen tunnin alkua ja yllätyin positiivisesti siitä miten helpolla respassa antovat Darskalle luvan tulla seuraamaan combat-jytkytystämme.
Tunnin jäläkeen jäin ensi kertaa rentoutummaan salin aulaan ja saimme seuraamme Ivo-nimisen combat-ohjaajan. Oli tosi hauskaa viettää aikaa yhessä muutenkin ku lyöntien ja potkujen merkeissä. Ivo viihty seurassamme melekeen tunteroisen ennen ku sano että tarvii suihkuun lähteä.

Yheltätoista illalla alako EnSuite-homobilleet Lux-nimisellä klubilla. Tiedossa oli 80-90-luvun mussiikkia. Alussa oli porukkaa vaan kourallinen, jonka takia eppäilin että koko meininki tullee olemaan valju. Miten väärässä olinkaan.. Pian päästä paikka oli jo ahistavan täysi. Hauskaa oli, vaikkakin 90% piiseistä oli minulle tuntemattomia. Miehet sen sijjaan osasivat jostain syystä kaikki kappaleet ulkoa, hmm. Miten se yks stereotypia nyt menikään..
Ilta meinas päättyä ikävästi, kun tanssilattialle tuli leveäharteinen mies, joka tanssillaan tuuppi minua kauemmas. Sen tanssi oli nojaavanlaista, jonka seuraukset oli ilmiselvästi kohdistettu minnuun. Tuuppiminen ja nojjailu ei tietty riittänyt vaan mies talloskeli varpaitani. Jonkin ajan päästä nojasin mieheen takaisin, jonka seurauksena hän tuuppasi minua. Mitä tein? No tuuppasin sitä tietty. Sillo läks! Mies tönäs minua ihan kunnolla, muttei saanu väenpaljouden tähen minnuu kummoon. Oli sen verran hullunkiilto silmissään, että oli selkeesti tulossa antaa minulle kunnon turpalöylyt. Sen ympärillä olevat miekkoset kuitenkin tarttu siihen kiinni ja piti sitä aloillaan. Se siinä kovisteli, yritti pyristellä luokseni ja ölis jottain. Oli kyllä varsin selkäpiitä pistelevä tappaus. Se vietiin pois, mutta lopun aikaa olin vähän vainoharhanen ja säikähin vähän jokasta sen näköstä miestä.
Tällä kertaa ei kävelty kottiin parin tunnin matkaa, vaan otettiin 5 euroa maksava yöbussi. Oli paljon mukavampi reissu, pakko myöntää..

Tämmönen boat house Amsterdamin Prinsengrachtilla.
Sunnuntaiaamupäivällä Darska palas Den Haagiin ja mää lähtiin CS-salon-miittinkiin. Siellä oli kymmenkunta ihmistä boat housella chillailemassa ja ottamassa aurinkoa. Ensimmäistä kertaa kävin moisessa talossa! Koko viikonlopun oli tosi lämmin ilima ja sen takia varmaan oonkiin nyt erityisesti tykänny olla täällä. Ei oo satanu juur yhtään. Ihanaa. Pysyspä tälleen vähemmän satteisena ilma..

Salon-tappaamisen ideana on, että joka kerta joku luennoi valitsemastaan aiheesta. Tämä oli ensimmäinen kerta minulta osallistua. Jaap-niminen tuleva historian ope piti luennon Sinterklaasista eli hollantilaisten "joulupukista". Sinterklaasin kunniaksi pidettävä juhla on lomapäivä ja sitä vietetään 5. joulukuuta täällä Hollannissa. Sitä juhlitaan myös Belgiassa (6. joulukuuta) sekä Hollannin siirtomaissa. Sinterklaas näyttää paavin ja joulupukin risteytykselle mielestäni.. Sen apureina toimii Zwarte (=musta) Piet -hahmot.
Luento sai minut muistelemaan meiän joulupukin historiaa ja luulenpa ettei monet suomalaisetkaan sitä tiiä. Ite tutkin asiaa käymällä viime joulukuussa Kuopiossa kotiseutumuseossa joulunäyttelyssä. Lukekaa siitä ihmeessä täältä.
Ensin harmittelin sitä miten Coca-Cola-pukki muutti meiän pukin ulkonäkköö, mut sitte luinkin että CC-pukin suunnittelija oli suomalaisten (no okei, ahvenanmaalaisten) siirtolaisten poika. Ei paha!

Lopuksi hieman huomioita:

Ötökät kurkussa
En voi koulutielläni päiväsaikaan laulaa tai muutenkaan avvailla suutani. Yhtenä päivänä 5 kilometrin matkan aikana haukottelin muutaman kerran ja sain yhteensä kolme ötökkää kurkkuuni, pari silmään ja pari nennään. Mistä ne ötökät oikkeen sikiää? Ei oo hirveen hyvä fiilis ollu veggaani-Esmellä..
Ei liity ihan ötököihin, mutta sain tännään myös tammenterhosta reiteeni ikävän osuman. Osa matkasta on tammien reunustama reitti ja terhoja tippuu solkenaan. Olin tähän mennessä ehtinyt hyvällä tuurilla välttää osumat. Millonkahan saan päähän..

Levypainot bodypumpissa
Joka trackin jäläkeen porukka pudottaa painot maahan, joka aiheuttaa hurjaa kolinaa koko salissa. En tajua! Jos on jaksannu viis minnuuttia tehä niillä painoilla ni eikö jaksa sitte varovasti ja äänettä niitä maahan laittaa? Hirvee paiskonta, huh huh.


Mummokukkakuviot & kajaalisilmät
En tiiä onko tää Suomessakin nyt muotia, mutta täällä kukkakuviot on kova sana. Ei mitkään isot Marimekko-kukat vaan semmoset minipienet tiherrykset, joita löytyy paidoista, laukuista ja mikä pahinta, housuista! Housut on monesti kaiken lisäks vähän semmoset lököt. Ne näyttää mummo-housuilta, mutta ei mitenkään silleen groovylla ja elegantilla tavalla. Oksettaa näitten viehtymys kukkakuvioihin.. hyhhyh.
En ollut noteerannut tyttöjen kajjaalinkäyttöä ennen kuin Camo minulle siitä mainihti. Sen jäläkeen ymmärsin ja kavahin sitä faktaa, että totta tosiaan, täällä isolla osalla tytöistä on kunnon sotamaali-kajaalirajat silmien ympärillä. Semmoset mitä kovistytöillä oli seiskalla.

OV-chipkaart
Jos oot hollantilainen, sinulla on OV-chipkaart. Sillä kortilla matkustat opiskelijana ilmatteeks arkipäivisin kaikilla kulkuvälineillä (no ei tietty taksilla). Piippaat vaan sen kortinlukijaan ja that's it. Sen ilmaiskäyttö on ikkään ku opiskeluaikainen "valmistujaislahja" sinulle. Mitäs jos et saakaan tutkintoo loppuun? Rapsahtaa ihanat 3000 euron sakot. Kaverin kaveri tyhmänä jätti kaks tutkintoo kesken ja on täten valtiolle velekaa 6000 euroo. Maksahan siinä sitten.
Yks tosi jännä juttu on kanssa se, etten vaihto-oppilaanakaan saa junamatkasta alennusta. However, jos oon hollantilaisen opiskelijan seurassa junassa tullee alennusta 40%. Aina. I mean.. what the fuck?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti