sunnuntai 13. marraskuuta 2011

glow, glow.. glow

Wooooouuuuuu. Kaunista!
Lauantai-iltani sai vähän erilaisen vivahteen kun irkkuystäväni Ivor pyysi minua GLOW-festivaaleille 90km päähän Eindhoveniin. Eindhovenissa en ollutkaan koskaan käynnyt ja oli tosi mukava lähtä autolla liikenteeseen. Googlen mukaan matkaan olisi pitänyt kulua tunti, mutta vierähtihän siinä yli kaksi; jouduimme pahaan sumaan tunniksi (luultavasti tiellä oli sattunut onnettomuus) ja sitten navigaattori vielä sekosi. Olimme sen mukaan Eindhovenin keskustassa, kun oikeasti olimme vielä moottoritiellä. Vaikeuksien kautta voittoon kuitenkin. Oli ollu tarkotus tutustua kaupunkiin muutenkin, mutta menihän nuilla festivaaleilla kuusi tuntia, joten olis pikksen käynny väsyttää..

Noissa valotolpissa oli ruumiinlämpöön reagoivat sensorit. Übercool.

Tää oli jokkiin opiskelijoiden tekemä teos. Mussiikkina kuultiin muunmuassa Star Warsin tunnaria ja Kimalaisen lentoa.

En ollut kuullut koko GLOW-festivaalista enkä osannut siltä odottaakaan mitään. Ajomatkamme aikana oli ehtinyt tulla pimmee mikä oli oikeestaan aika hyvä juttu. Jätimme auton ilimaseen parkkiin rautatieasemalle ja lähimme ihastelemaan taideteoksia, joita te nyt pääsette näin kuvamuodossa näkemään. Otin monta kuvvaa yökuva-asetuksella, sillä ilman salamaa kuvat olivat kertakaikkiaan pimmeitä ja salaman kanssa.. myös pimmeitä.

Ivor kuutioiden äärellä
Ivor oli hyvin onnellinen lainaamastaan iPadista..
..ja minne ikinä tiemme veikään Ivorilla oli kuvaushommat meneillään.





Tuolla myytiin kaikkee mitä en söis..
Heijastuksia kirkon pinnalla.


Valaistut isot ilmapallot.
Tää oli hienompi videolla ku salamalla otetussa kuvassa. Check it out.

"Feels like I'm in someone's boxer shorts!" (Esme)
Tollasessa mestassa paranis asua.

3 kommenttia:

  1. Onpas hieno valoloisto, aivan upiannäköistä!

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis valofestivaali! Hauska idea pimeän syksyn keskellä. :)

    VastaaPoista