torstai 3. marraskuuta 2011

i feel lonely, lo-lo-lo-lo-lonely

Vielä olisi hieman kerrottavvaa Belgian ja Rotterdamin matkasta Katri-pupusen kanssa, mutta ajankohtaset aiheet jää kokonaan kertomatta, jos niihin vaan panneudun.

(ei oo minun ottama kuva)
Varsinkin sen jälkeen kun minulla oli seuraa kymmenen kokonaisen päivän ajan ymmärsin miten yksinäinen täällä olen. Olen hyvin sosiaalinen ihminen, sinkkuna ollessani välillä stressaavallakin lailla. Kun aloin seurustella Katrin kanssa alkoi juhlat pikku hiljaa huveta ja DTM:ssä ramppailu muuttukin jostain syystä semmoseks, että mentiin viereiseen kapakkaan kahestaan kaljalle. Vuodenvaihteen 2009-2010 bileporukkakin jätettiin hiljaisin äänin kävelemmään kohti isoja juhlia ja itte hipsittiin taas sammaan vakikapakkaan kaksin olemaan ja jukeboxiin kolikoita tunkemmaan. Kun lopetin juomisen vuosi sitten loppui kokonaan bile-elämäkin, joka oli yksi sosiaalisen elämäni perustoista. Yksin ei oo tarvinnu kuitenkaan olla, kun Katri on aina ollu vierellä. Viime lukukauden aikana näin paljon myös Melissa- ja Mirja-siskoja sekä Liisaa.  Vaikka elämäni Suomessa onkin melkeinpä pelkkää Fressillä (kuntosali) käymistä ja kotona leffojen parissa kyhjöttämistä niin oon silti usseimmiten kokennu että minulla on kavereita.

Täällä piti ihan kokonaan alottaa kaverien ettiminen ensimmäisestä tyypistä lähtien eikä oo heleppoo ollu. Pistin kaveri-ilimotuksia nettiin ja sieltä löysin ittelleni Portugali-Danielin. Koulukaverit assuu niin kaukana Utrechtista, että niitten kanssa on kouluajan ulkopuolella turha mittään suunnitella. Yhen kaverin luona olin viikonlopun, mutta sekii piti suunnitella viikkojen päähän. Minulle tuli eilen eräs koulukaveri kyllään ja sillä menikin 2,5tuntia yhen suunnan matkoissa. Viis tuntia siis matkusti minun kanssa hengatakseen, joten tuskin tällaista ennää tapahtuu.

Oon huomannu että tunnun olevan kiinnostuneempi ihimisistä ku he minusta. Minä aina innoissaan oon pistelly viestiä että missä ja millon nähhään. "Sori on kiire." "Kahen viikon päästä voitas.." Ensimmäinen mahdollinen kaverihankin sannoi, ettei sillä olekaan aikaa uudelle ystävyyssuhteelle. Oon ottanu aika henkilökohtaisesti ja miettiny, että minussa mahtaa olla jokkiin vikana. Nyt kuitenkin tännään havahuin tajjuumaan, että kyse on kulttuurierosta. Hollantilaiset tuntuvat olevan tämmösiä, että impulsiivisesti ei mihinkää juttuun mennä ku aina kalenteri avataan eka ja katotaan tarkasti että onko jossain tyhjää tillaa. Oon ittekkin aikamoinen kalenteri-ihiminen, joten kuvittelin että tää maa käy minulle siinä mielessä ku soijanakki suuhuni. Nämä ihimiset tuntuvat kuitenkin vievän kalenterihomman pikkusen pitemmälle ku meikä. Se on tosi jännää ku ite laitan urheilun ystävyyssuhteitteni eelle, mutta kuitenkin minulla ois ollu aikaa yrittää moisia luoda täällä.

Eli tässä mielessä oon ihan tyytyväinen siitä, että pallaan Suomeen tässä kuussa. En ymmärrä miten yhestä näkemisen järjestämisestä voiaan tehhä niin iso ongelma. Oon ollu kohtalaisen tyytyväinen elokuvieni ja liikuntaharrastukseni parissa, mutta kun tätä on kestäny jo kolome kuukautta enkä oo paljoo sosiaalista elämää viettäny niin alkaa rueta mieli matalalla käymään.. Jatkuva yksinäisyys raastaa ajan kanssa syäntä.

Tätä piisiä oon tännään kuunnellu, ku Manicsit on yksinkertasesti vaan niin hyvä bändi!

1 kommentti:

  1. Kuules pikku napero, älä lannistu! 4kk on niin lyhyt aikakin ettei siinä kerkee juuri mitään tehdä. Ja sun urheilut tuntuvat haukkaavan ison chunkin sun ajasta. Jos jollaan ei oo uudelle ystävyyssuhteelle aikaa, niin sehän on sen oma häpiä. Beijos sissi

    VastaaPoista