maanantai 6. helmikuuta 2012

reissu-lasse ma oon

Kevät 2008. Määränpää niinki jännä ku Lahti.
Olen ollut ahkera matkaaja vuosikaudet ja täten monet tykkäävätkin kysellä minulta matkavinkkejä. Mikkään kovin hyvä esimerkki en oo, sillä menen vaan yhteen maahan kerrallaan ja siellä jumittelen parista viikosta parriin kuukauteen. En heitä rinkkaa selekään ja lähe tienvarteen peukalo pystyssä enkä oo nukkunu öitäni ulukona ilman majapaikkaa.. jos nyt ei lasketa Turkin puistoissa torkkumista. Voisin kyllä mielelläni lähteä liftausreissulle, mutta yksin en sitä lähtisi tekemään. Interrailista olen vuosikaudet haaveillut, mutta sitäkään en ole vielä aikaiseksi saanut. En tunne itseäni siis kovin kokeneeksi matkustelun saralla, sillä hyvin monet Euroopan maat ovat jääneet koluamatta. Aasian puolella en ole ollut muuten kuin Turkissa, Afrikkaan päin en ole pieraissutkaan saatika Australiaan, Etelä-Amerikassa olen ollut vain Brasiliassa ja Pohjois-Amerikkakin on killunut vain haavekuvissa. Tähän tullee vielä ehottomasti muutos..

Teneriffalla jouluna 2005.
En ole koskaan ollut pakettimatkaihminen paitsi ehkä silloin pienenä, kun äiti vielä valitsi menemisemme. Tosin silloinkin menimme vain Turkkiin. Tarkemmin sanottuna olen kokenut olleeni pakettimatkalla vain kerran, vuonna 1995 kun ensi kertaa Alanyassa olimme. Silloin kävin jopa jollain vuoristoretkellä isoveljen ja matkajärjestön kanssa.

Seuraavasta listasta puuttuu varmasti vaikka sun mitä, mutta näilläkin pääsee mukavasti alkuun.

Näillä vaatteilla ois melekee pärjänny koko 2kk Brasseissa vuonna 2009.
01 Pakkaaminen
Pakkaa tavarat laukkuun vähintään viikko ennen lähtöä.. not. Jos olet niin kuin minä, pärjäät vallan hyvin sillä, jos pakkaat tavarat vasta lähtöpäivänä. Tuolloin täytyy tosin olla tarkka siitä, että sinulla on tarpeeksi puhtaita vaatteita ja että passi on tallessa. Ultimate virhe matkustelijoilla on se, että heillä on liian paljon tavaraa. Joulukuussa Turkkiin lähtiessä check-innissä työntekijä ihmetteli miten minulla kertakaikkiaan voi olla niin vähän tavaraa mukana (4kg). Jo 17-vuotiaana huomasin, etten käyttänyt melekeen puoliakaan mukana olevista vaatteista. Perussääntö pakkaamisessa on: alusvaatteita kannattaa varata viikon jokaiselle päivälle (samoja kun ei voi kuitenkaan käyttää monta päivää putkeen), t-paitoja tarvii olla vain muutama, samoin lämpimiä paitoja ja housuja. Tähän tietenkin vaikuttaa matkakohde ja matkan kesto, mutta näin ylleisesti ottaen paitoja ja housuja ei tarvii olla kovin montaa mukana! Unohda "hyvältä näyttäminen" ja ota oikeesti ihan muutama vaatekerta vaan mukkaan. Jos tylsistyt helposti, ota mukkaan myös kynä ja paperia sekä kirja. Minä en voi lähtee yhdeksi yöksikään pois kottoo ilman päiväkirjaa, kyniä, kirjaa ja lehteä.

Ensimmäiset surffaajat luonani, tulleet Turkista. Vasemmanpuolimmainen asuu nykyään Espoossa, oikeanpuolimmaisen luona olen tehnyt istanbulissa vastavisiitin. Tänäkin vuonna olisin, mutta assuu mokoma Espanjassa..
Ranskalaisen surffarin kanssa Puijon tornissa. En ole nähnyt häntä sen jälkeen, mutta vuosi sitten jouluna asustelin tyhjässä kämpässään Skotlannissa, kun hän itse oli Ranskassa.
02 Sohvasurffaaminen
Löysin sohvasurffaamisen eli CouchSurfingin keväällä 2007. Luin siitä artikkelin erräästä brittiläisestä lellelehdestä ja sitten sivulle rekisteröidyinkin. Kesällä oltiin sitte Melissan kanssa istanbulissa ja mietin miten kiva ois käyvä vähän Ankarassa pyörähtämässä. "Harmi ku ei tunneta sieltä kettään ni ei oo paikkaa mihin mennä yöksi.." Sitten iski surffaussalama päähäni. Miten en ollut tuota muistanut? Olisiko siellä edes ketään, joka voisi hostata? OLI. Sinne matkamme siis vei ja meistä alkoi kehkeytyä todelliset surffarit. Jos haluat surffata jonkun luona niin etsit verkosta vain sopivan henkilön ja pistät kivan viestin. Kannattaa varautua siihen, että joskus täytyy kirjoittaa jopa 20 henkilölle ennen kuin tärppää.. Ollaksesi yhteisön jäsen sinun ei tarvitse välttämättä itse majoittaa ketään, ellet halua. Ei ole mikään pakko surffatakkaan! Voit pistää profiiliin merkin siitä, että haluat käydä kahvilla. Sitten vain matkustellessasi tapaat ihmisiä päiväsaikaan ja ehkä voit jopa toimia oppaana jollekulle kotikaupungissasi käyvälle henkilölle. Olen käyttänyt palvelua ainakin Irlannissa, Britanniassa, Latviassa, Puolassa, Suomessa, Hollannissa, Belgiassa, Turkissa ja Brasiliassa. Enää ei tarvitse ahistella yöpaikoista edes Suomen sisäisesti kun saattaa löytää katon päänsä päälle kotomaassakin. Hyvä esimerkki on Provinssirock 2009.. Couchsurfing on enimmäkseen lämminhenkinen ja avoinmielinen yhteisö, jossa on kiva olla mukana.

Tätä ei tarvinnu ennakoida, kiitos isosiskon ja sen suunnitelmat.
Birthplace of Harry Potter, why not!
03 Ennakoiminen
Minne haluat mennä? Onko sinulla karttoja? Paljonko maksaa maan sisäiset junaliput? Kaikki tällainen kannattaa ehdottomasti tarkastaa ennen matkaa. Jos sinulla ei mahdu budjettiin Lonely Planet -kirjan ostamiset tai muut sellaiset, etsi Internetistä tietoa ja kirjoita matkavihkoon ylös. Sinne kannattaa myös tulostaa karttoja taikka sitten ottaa kameralla kuvia (kätevää ja ekologista, mutta ei kannata antaa kameran akun loppua). Elämäni on helpottunut heti kun olen alkanut huolehtia siitä, että tiedän etukäteen miten lentokentältä pääsee majapaikkaan ja paljonko (suunnilleen) matka tulee maksamaan. Varmuuden varalta olen kirjoitellut kadun nimiä ylös ja piirrellyt itsekin karttoja ja listaillut maamerkkejä.

Irlannissa 2009 Melissa luultavasti tiskailee. Tiedossa oli jokkii kätsä ruoka..
Turkissa 2009 meikä laittelee.
04 Halpa syöminen 
Varsinkin jos olet vegaani on upeaa käydä tutkailemassa erilaisia vege-ravintoloita. Pidemmän päälle sekin käy liian kalliiksi.. Squat radarin avulla voi löytää squatien aktiviteetteja ja voky-keittiöitä pitkin Eurooppaa. Sivusto on kätevä varsinkin jos olet liikkumassa Saksa-Alankomaat-akselilla. Kannattaa pistää laukkuun Suomesta lähtiessä mukkaan 1) kaurahiutaleita (tai ruis-) 2) soijarouhetta 3) pari nuudelipakettia. Soijarouhe on ollut todella avuksi, sillä proteiinintarve on sillä helpottunut. Kun on tehnyt pitkän matkan eikä kaupat oo ennää auki, oon turvottanut soijarouheesta itselleni pikku aterian ja sen suihini pistellyt. Avot. Jos olet paikassa, jossa on keittiö, osta kaupasta perusmatkaruokatarvikkeet eli pastaa ja tommaattikastiketta. Mausteiden ja soijarouheen ansiosta saat siitäkin herkkuruuan. Sitäpaitsi nälkä on mausteista parhain.

Irlanti-teema jatkuu.. Melissan kanssa uusien kamujen kera errään Pride-tapahtuman jäläkeen.
05 Aktiviteetit 
Olen ollut itse erittäin huono ja epäaktiivinen matkaaja. En ole hirveämmin museoissa ja näyttelyissä pyörinyt. Leffassa saatan kyllä käydä.. Couchsurfing-sivuston avustolla aktiviteeteistakin pääsee vihille. Jos oikein hyvä tuuri käy niin paikan päällä on CS-tapaaminen juuri kun olet siellä. Ennakoi edes joitakin kivoja paikkoja, joissa kannattaisi käydä. Internet on tässäkin hyvin suuri apu. Saimme Belgian Brugge-matkasta paljon enemmän irti kun meillä oli kartta mukana ja päivän päätteeksi kävimme Dalí/Picasso-näyttelyssä. On myös hyvä tietää jotain kaupungin historiasta, ettei ihan silmät ummesa kävele.

Jos nolottaa ottaa muualta kuvia ni sit vaikka jaloista. Esme <3 Melissa.
06 Kuvvaaminen
Tähänkin kaipaisin parannusta. Kuvvaa ihmeessä asioita, ihmisiä ja rakennuksia! ..paitsi Turkissa kannattaa olla varovainen mihin suuntaan kameran linssi osoittaa, saatat löytää itsesi putkasta. Älä häpeä kävellä kamera kaulalla (varo vaan ettei pitkäkyntinen vie mennessään) ja jos sinun mielestä vaikka jokkiin puu näyttää hienolta niin sitten jää tsuumailee ja salamavaloa räiskimmään. Oon kautta aikain ollu tässä tosi häveliäs. Otetaan mallia vähän venäläisiltä ja japanilaisilta. Hieno rakennus -> menen sen eteen oikeen poseraavasti (ei silleen suomalaisittain seistä tönöttämään), hymy huuleen ja kädet levälleen wuhuuuuu -> kuvia, kuvia, kuvia! Okei, tuohon en vielä itsekään pysty, mutta sinne päin ollaan menossa. On mälsää tulla matkalta ja huomata, että kamera on täynnä kuvia luonnosta ja muista ihmisistä, mutta sinua hädin tuskin näkee. Oletko varma, että edes kävit missään?

Vielä onnellisen tietämätön puhelinlaskusta. Turkki 2009.
07 Puhelimen käyttö
Kantapään kautta opittu ja tarvii aina silloin tällöin oppia uudelleen. ÄLÄ käytä puhelinta muuten kuin juuri sen verran, että pysyt kartalla. Älä vastaa puheluihin tai tekstiviesteihin, ellei ole hengenhädästä kyse. Käytä Internetiä tähän, sillä nykyään voit ommaan konneen kanssa loggautua nettiin melkein mistä vaan (ei ihan, mutta..) tai sitten jos et ole langattoman verkon piirissä, löydät varmasti nettikahavilan. Olipa kerran kesä kun tapasin oikeen hemasevan tsyrbylän justiin 1,5 viikkoa ennen viiden viikon Turkin matkaani. Sille sitte viestittelin ja soittelin rakastuksissani, vaikka muka kovasti yritin puhelinlaskuni aisoissa pittää. Lasku oli melkein 400euroa. Kirpaisi.

Loppuun laitan listan maissa, joissa haluaisin ehdottomasti vielä käydä. Unohtanen suuren osan niistä, mutta ehkä parempi listata liian vähän kuin liian paljon.. Oikeesti varmaan listaisin joka ainoon maan, tyyliin, ni siks rajjaan nyt sen ihan vaan muutamaan mieltäni kutkuttavvaan.


Pohjois-Amerikka
Kanada - Ihan siksi vaan kun se on ilmastoltaan vähän niin ku Suomi ja olis kiva oikeesti nähä Yhdysvaltojen ja Kanadan ero käytännössä. Sieltä on kotosin myös kivoja tyyppejä kuten Billy Talentin jäbät sekä Ryan Gosling..
Yhdysvallat - Jooo, mielelläni teen siellä oikeen kunnon Route 66 -roadtripin! Halluun Los Angelesiin kiitos, New Yorkiin ja varsinkin San Franciscoon. Yhdysvallat on oikeen iso ja mätä paikka, mutta kyllä sieltä löytyy paljon nähtävyyksiä ja mahollisuuksia. Mitähän kaikkee kivvaa saisin siellä syödäkseni? Pikkusen erilaiset veggaanitarjonnat siellä varmasti ku tässä meiän pikku Suomessa. Halluun käyä Havaijillakin, mutta en laittaa leitä kaulaan ja kulkee siellä ihan turistimeiningeissä.


Etelä-Amerikka
Brasilia - Brassilassa olenkin kahdesti jo käynyt, mutta tahtosin käyvä enemmän Amazonissa päin, vaikka Manauksessa. Syytä ei tarvii varmaan sannoo.
Peru - Peru kiinnostaa historiansa takia hirveesti. Inkat ja Machu Picchu, jee.
Suriname - Surkka alko kiinnostaa vasta Hollannissa asuessani, ku kaikki holskut tahto sinne. Surinamissa kun puhutaa hollantia! Sinne siis.


Eurooppa (öö hups)
Saksa - Berliini etenki. Oon kuullu, että Saksa on hyvä mesta vegaaneille ja homoille. Saksan kieli on ku kynnen veto liitutaululla ja asenteeni entisestään kasvoi Hollannin maassa. Silti, mitä tällä "kielitaidolla" tekkee, jos sitä ei pääse koskaan käyttää?
Espanja - Häpäri! Oon käyny vaan Kanarian saarilla. Tahon main landiin! Espanjaakaan en ole pahemmin päässyt turisemaan, joten ei yhtään haittaisi Espanjaan lähteä. Kaupunkina kiinnostaa Barcelona nyt eniten. Arkkitehtuuri jne.
Ranska - Kävin Ranskassa pyörähtää vuonna 2004 ja retki oli aikamoinen FAILURE, kiitos tympeiden maanmiesten. Halluisin johonki vähä kauemmas Parriisin sykkeestä ja korjata mielikuvani ranskalaisista. Viinejä en lähe enää maistelemmaan, mutta esimerkiksi Cannesissa päin ois kiva käyvä vissiitillä.
Islanti - Minulla on hyvä ystävä Islannissa. Vuonna 2009 olinki menossa Islantiin Prideille, mutta sitten veli päättikin pittää häänsä juuri tuolloin. Islannissa ei kasva puut ja kaikki tuntee toisensa, no, tyyliin. Kiehtova maa muutenkin. Björk ja Sigur Rós, mmm.
Norja - Matkamme Norjan maille perruuntu vähän vajjaa vuosi sitten. Oon ihan kiihkoissani ruotsin kielestä, joten norjakin saa minussa aikaan mukavat väristykset. Olis hauska hiihtää Norjassa.
Itävalta - Itävallassakin sais ottaa sukset alleen. Yksi parhaista kavereistani Hollannissa on itävaltalainen ja hänen olemassaolonsa sai minut pistämään Itävallan "where to go" -listaani.
Italia - En ole järin innostunut Roomasta, sillä se on kaupunkina hyvin yliromantisoitu. Vuonna 2008 olin kuitenkin suunnittelemassa Italian matkaa ja on jäänny mieleen vielä kaihertammaan se, etten oo siellä käyny. Siellä on myös jonkin verran ystäviä, joiden luona voi vähä käyä kääntymässä. Italiassa on historiallisesti merkittäviä paikkoja ja varmasti aika kaunistakin, joten miksei.
Kreikka - Kreikkalainen mussiikki on melekeen yhtä hyvvää ku turkkilainen, vaikka sanoista en tajuakkaan. Kreikka on jääny nolon tuntemattomaksi.
Tanska - Tanskassa oon käyny kyllä, mutta taisin olla vaan parin vuoden ikänen. Sinne siis! Pyörän kanssa!
Ruotsi - Oon käynny Ruotsissa tasan kerran niin, että oon saanu jopa muistoja (muuten oon kuulema käyny kaks kertaa joskus penskana). Halluun sinne, halluun, halluun! Kysykää seiskaluokan opettajaltani miks mulle on tullu ruotsin kielen kanssa näin kieroutunu suhde.. Ryhdy suomenruotsalaiseksi.
Portugali - En tiiä miks sinne halluun, ehkä portugalin kielen takia.. Vaikkakin Brasilian portugali kuulostaa tietenki paljon seksikkäämmälle. Mulla oli Hollannissa kolme portugalilaista koulukaveria, se vaikuttannee asiaan.
Romania - Tahon mennä tänne ihan vaan koirain vuoksi. Meiän pikku Boris (rest in peace) oli Romaniasta ja halluun mennä kahtommaan ja tukemaan paikallista elläinsuojelumeininkiä.


Afrikka
Tansania - Olin joskus aika lovena tansanialaiseen typykkään ja sitä kautta opettelin swahiliakin, joka on muuten ihan älyttömän hauska kieli. Siitä lähtiin oon Tansaniassa halunnu mennä käymään.
Togo - Togoon haluamisen syynä on puhtaasti vaan se, että siskontyttöni on puoliksi togolainen.
Egypti - Katrin kanssa Egyptiin, tottakai! Oikeen kunnolla arkeologisten juttujen perässä huivit päässä.
Etelä-Afrikka- Minulla oli E-A:ssa kirjekaveri muutaman vuoden. Kiva ois mennä sinnekii suuntaan hollantia juttele.
+ halluisin käyvä vaikka missä muuallaki, mutta oikeestaan en tiedä missä kaikkialla ja mitä eroja milläkin valtioilla on. Terve. Afrikka on aika tuntematon mesta..


Aasia
Israel - Raamattu jne! Olin menossa riparilla Israeliin matkalle, mutta kappas kun se levottomuuksien ja matkan perruuttajien takia sit tyssäs.
Japani - Oon ollu joskus aika kovakin japski-leffojen kuluttaja, tosin en varmastikaan niin kova ku nää anime-hullut, joita tullee vastaan kaduilla.. KONNICHIWA! Vaikka en itse pukkeutuis mitenkää japanilaisittain niin minussa on pieeeni pieni intoilija sisälläni. Ihan pikkiriikkinen vain. Kiitos kuuluu Hayao Miyazakille, Asian vision -elokuville ja Dir en greylle, ainakin näin aluksi.
Kiina - Rrrrrakastan kiinalaista ruokaa kiitos vain! Samoin kun muutenkin aasialaista kasviskeittiötä. Tiiän että minuu Kiinassa kovasti osoteltas ja en osottelusta tykkää alkuunkaan, mutta tahon silti mennä sinne ja syyä masun täyteen.
Thaimaa - Ruoka mielessä tännekin. Oon nähny myös kuvia ja näyttää kivalta.. Vaikkakin aikamoinen turistirysä Thaimaa nykyään onkin.
Nepal - Kiinnostaa! En voi muuta sannoo.
Indonesia - Muitten turvakkeien tappaan Bali kiinnostaa. Kaikki kuvat Indonesiasta on niin ihania! Siellä päin pittää vaan olla aika tiukka roti ettei saa sakkoja tai joudu linnaan.
Intia - Jos en veggaanikyllää saa perustettua ni sitte meen johonki, jossa on paljon kasvissyöjiä, ainakin joissain osin. Intiaan siis.. joogaamaan.. tms.


Australia + muut "siellä päin" sijaitsevat kaukaiset valtiot
Australia - miksei..
Uusi-Seelanti - okei joojoo, kiinnostuin toki Taru sormusten herra -leffatrilogian aikaan. Jokkii vika? Ei vaan, eräs lempisarjoistani (The Tribe) on sieltä, tykkään aksentista ja Flight of the Conchordsista, maisemista sekä maoreista ja All Blacks -rugbyjoukkueesta. Sekä tietty.. LES MILLSISTÄ!

Nyt alako itkettää kun ei oo lantin lanttia lompakossa ja on isot himot päästä jonnekin matkalle. Meen tyynyyni parkumaan, kiitos ja boa viagem!

19 kommenttia:

  1. Så du menar att jag skall börja packa snart? ;)

    VastaaPoista
  2. Hyviä vinkkejä! Mulla mukana täällä Brasiliassa läppäri, pari kännyä ja latausvehkeet, kortit ja passi, yhdet vaihtovaatteet, yhdet kengät ja partakone. Vahingossa otin takin ja kevyen villapaidan-sekös harmittaa. Olis pitäny jättää autoon Vantaalle. Ei ole repussa painoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks sulla oo monia alushousuja mukana? Vai eiks sellasii tarvii? Hyvä ettei tarvii kamoja roudailla ympäriinsä, varmasti helepottaa.

      Poista
  3. Joo! Mahdollisimman vàhàn tavaraa vaan mukaan. Inhoon sità jos matkaseura pakkaa liikaa (ja sit valittaa kantamisesta/tàydestà laukusta)! :D

    Kivoja listoja!
    Hui-uu. Italia on ihana.. ja hirvee. Ihanan hirvee.
    Mut jos meinaat Italian reissua niin ei pohjoseen, buuh.
    Harmittaa muuten kun monet (nekin jotka kàyneet!) luulee, ettà Rooma on pelkkià kivikasoja ja turisteja ja ettà kaupunki loppuu siihen mihin turistikartta. Ei lopu.


    ja sit vielà The Tribe <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle sanottii Facebookissa, ettei mun pakkaamisohjeet sovi femmelle. Totta, "tyttöilijät" ku "tarvii" mukkaansa kaiken maaliman meikit ja hiusjutut, mitä minä puolestaan en käytä.

      Mitä paikkoja sie suosittelisit?

      Ihanaa ku tiiät The Triben! Kukkaa ei koskaa tiiä ku sitä hehkuttelen.

      Poista
  4. Olipa kiva lukea tällainen postaus, itsekin kovasti tykkään matkustella. Asun Itävallassa, ja kyllä täällä on paaaaljon muutakin kuin vain ne Alpit ja laskettelu - itsehän en ole kertaakaan käynyt rinteessä! :D Eli ehdottomasti kannattaa tännekin tulla, ihana maa!

    So many destinations, so little time... :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minnuu alakaa jo melekee ahistaa, että oon nii "vähä" vasta paikkoja kolunnu ja ruppeen kohta olemaan 25! Ääk!!! Nyt äkkiä joku maailmanympärysmatka tähän ni tuun tytyväiseks.

      Mitä siellä Itävallassa sitten olis? Mulle tullee luonto kovasti mieleen! Huomasin myös semmosen jutun Hollannissa, että minnuu ärsytti saksan kieli _saksalaisten_ suusta, mut ku itävaltalaiset puhu ni olin ihan ok. Onkohan minulle tullu vahingossa joku asenneongelma..

      Poista
    2. Mua taas ärsyttää itävallan saksa, kiva opiskella saksaa 8v ja sit muuttaa maahan, jossa ne puhuukin ihan eri tavalla... No, onneksi on paikallinen poikaystävä niin tulee aikalailla kielikylpyä sitä kautta :D

      Asun ite Wienin vieressä ja se Tonavan aluehan on tosi nättiä, eli oikeassa oot, luonto siellä on se iso juttu! Wien on tommonen perus keskieurooppalainen pääkaupunki, varmasti riittää tekemistä jokaiselle - itse oon käynyt mooonet kerrat ja silti joka kerta löytää jotain uutta. Oon asunut myös Grazissa, joka on etelässä, Slovenian rajalla, se on ollut Euroopan kulttuuripääkaupunki 2003 eli sielläkin on kaikennäköistä nähtävää. Pääosin ihmiset on myös tosi paljon kohteliaampia ja mukavampia vieraille kuin esim. suomalaiset!

      Ainut vika, minkä nyt keksin, on että nuo eivät oo vielä päässeet LesMillsin makuun! Voit vaan uskoa miten ärsyttää vuosia tunneilla käyneenä muuttaa maahan, jossa pyöritellään silmiä sanan LesMills-kohdalla... Noh, ehkä tännekin vielä joskus, toivottavasti :D

      Poista
    3. Ehkä mulla onkii vaa asennevamma niitä saksalaisia kohtaan, eikä sitä millä tavalla ne puhhuu.. Voipi olla.

      Kerro, mitä sie siellä oikkeen teet? Ja miten kauan oot siellä ollu?

      Minun se itävaltalainen kaveri on juurikin Grazista kotosin.

      Voeeee elämä ilman Les Millsiä, voi parka!

      Poista
    4. Olin kolme vuotta sitten vaihdossa Grazissa ja tuon ekan tutkinnon (tradenomi) suoritettuani päätin, et haluan muuttaa Itävaltaan ja helpoin tapa oli hakea tekemään maisteritutkintoa sinne... eli sillä tiellä ollaan, puol vuotta takana ja 1,5v vielä eessä. Tosin mieskin on löytynyt niin voipi olla että "joutuu" jäämään pidemmäksikin aikaa :D

      No niin, ehdottomasti sit Graziin jos siellä on kaverikin jo, se on niiiiin lempparipaikka koko Itävallassa! Paljon nuoria ja kansainvälisiä ihmisiä, kun on iso opiskelijakaupunki :)

      Onneksi Suomi-lomilla pääsee aina LesMillseilemään, yhden tunnin voimalla jaksaa aina seuraavaan kertaan :D

      Poista
  5. Innolla luin tämän "Minne haluaisin matkustaa"- osan. Kuules, Rooma on huippu paikka. Kolmesti oon ollu, ja voisin mennä vielä kolme kertaa kolme kertaa. Joo... Paitsi nyt viimeksi eli vajaa pari vuotta sitten... mitä olivat menneet tekemään? Colosseumissa oli vain pari yksinäistä, enkä muualtakaan meinannut löytää. Rooman kuuluisat kissat! Ne oli viety en-tiedä-minne, jonnekin pois silmistä. Satuin kyllä tietämään joukkokuljetuksesta - ei ollut yllätys. Olin ennen matkaa nähnyt dokumentin aiheesta.
    Uusi-Seelanti jee! Ihastuin vallan, kun näin elokuvan "Piano". Ja sitten Aragornin seikkailut vielä vahvistivat tunnetta.
    Flight of the Conchords- tyyypit olivat äsken Simpsoneissa hah. Katsoin, kun Marko Ahonen niin höyrysi Simpsonien uusien jaksojen alkamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Höyrysi", rupesin nauraa tolle ääneen :)

      Kiva mammali että oot ruennu minnuu kommentoimaan. Tullee semmonen olo että ehkä näitä päivityksiä joku lukkee.

      Eikös sun ensimmäinen Rooman matka ollu aika nälkämatkailua? Parka siellä nälissään ja riutuneena.. Mikäs vuosi tuolloin oli?

      Poista
    2. Ensimmäinen Rooman matkani oli noin vuonna 1000. Olin 13 v. Äetein oli niin nuuka, että uamupalan jäläkeen saep syyvä vasta ehtoolla. Puolihoito. "Ei nyt mittään osteta, että illalla on sitten kuNNon nälkä." Ei ostettu. Illalla oli edelleenkin nälkä. Etteen tuotiin lautasellinen mustekaloja ynnä muita outoja olioita. Niitä oli makava siirrellä ja pyöritellä - ei poskesta toiseen, vaan just sillä lautasella, ees ja taas.
      Viis killoo jäei sinne "Italian kaunempiin kaapunkeihin". - Matkan nimi siis. - Olispa nuo lihat voinu antaa kissoille, mutta ei se niin mene ei.
      Mitä mustekaloihin ym. outoihin olioihin tulee - älä pliis oksenna, lapsikulta - niin nehän on tosi herkullisia, kun ne on oikein valmistettu. Hmm oikein, mitä tarkoittaaneekaan? No, ainakin mustekalat friteerattuina.
      Toisella Rooman matkalla nälkä kurni aina Roomaan asti. Se oli se Vespalla Roomaan- reissu isäis kanssa.
      Onneks siun pappais elikkä miun issäin sattu olee just sammaan aekaan Roomassa. Hän sitten syötti meitä. Ja näläkä läks.

      Poista
    3. Hienosti vastattu! :D Nälkä kurni aina Roomaan asti hahahhahahaa

      Poista
  6. Luna ^^
    Ei kissoja oo viety Roomasta minnekààn, suurin osa pyòrii varmaan Largo Argentinalla kun siellà on on semmonen kissa-shelter :)
    http://www.romancats.com/index_eng.php

    VastaaPoista
  7. Elisa ^-^
    Tarkoitin, että kissoja ei löytynyt enää Colosseumin alueelta. Paitsi kaksi kattia mau. Kiitos linkistä, tzekkaan sen.

    VastaaPoista
  8. Hieno postaus! Tuo sohvasurffailu on kyllä kätevä, en oo ite kokeillu mutta kaverilla on profiili siellä ja kuuntelen aina mielenkiinnolla sen seikkailuista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokkeilehan jokkiin kerta huvikseen :-) Se on sikskiin kiva kun pääsee monesti tutustummaan paikkaan sitte paikallisin silimin. Kätevää!

      Poista