torstai 1. maaliskuuta 2012

Kuopio


Immeisten kun muahan immeiset tuopi - immeiset tuopi,
Uamusella vettä Kallaasta juopi Lentävä Kalakukko!  

Tervetuloa Kuopioon, tähän melkein 100 000 ihmisen asuttamaan Savon sydämeen! Täällä bussikuskit heittävät huulta ja Anttila on täynnä 70+ kansaa. Puijon torni näkyy keskustaan asti ja talvi-iltaisin näyttää valoineen aivan taivaalla leijuvalta, jouluhenkiseltä ufo-lautaselta. Kukapa osaisi vastustaa kaksoiskonsonantteja ja kunnon viäntämistä? Takaan, että jo yksi viikonloppu paikallisen kanssa saa kielesi kääntymään uusiin kulmiin. Eikä sinnuu ies haittoo!

Nyt seuraa liuta Anna-Selinan järjestelmäkameralla otettuja kuvia eikä tekstiä oo nimeksikään. Laiskakin jaksaa siis tämän postauksen selata läpi. Hurraa, eteenpäin!


Suomalaisen arkea.
Kuopion P&S:stä sai vihdoin kram-jauhoja!
Alkoholiton valkkari kokeilussa.
Lauantai
Menimme äidin kanssa yhdessä Saarijärven koirapuistoon. Lähdimme aluksi kävelemään jostain kumman syystä Inkilänmäelle päin, olisikohan äidin suuntavaisto ollut väärässä? Matkalla törmäsimme tyttöön, joka hoki sanaa "muumivaippa". Illalla teimme kunnon rehelliset pitsat. Helsingissä vietettiin uuniton vuosi, jonka jäläkeen ei olla kyllä voitu pitsaa käydä ulkoo hakemassa. Omat pitsat parhaat pitsat.

Tämän kolmikon voi löytää Snellun puistosta.
Männistön maisemia.



Kokki kolmonen ja raajat.


Sunnuntai
Sunnuntaina vietimme kulttuuri-päivän, joka sisälsi kävelyn Puijolle ja tutustumisen Kuopion Luonnontieteelliseen museoon.  Jatkoimme "roskaruoka"-linjalla ja teimme kebappia sekä tofupuikkoja (maistuu kalapuikoille vähän, paitsi on parempia).

Näköala Puijolle vievästä mäestä.



Bongaa Onni.
"Ziiz.. wow.."

Seitan-keppanaaaaa!


Anna-Selina soluttautuneena vanhuspenkillä.

4 kommenttia:

  1. Siiiiistejä kuvejaaa! Ja siiiisti tatska sinulla! hohohohhohoohohh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hohooo hihii kiitos Mardeliini. :--)))

      Poista
  2. Oliko holiton valkkari hyvää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On itteasiassa. Ekan lasin ku join ni mietin, jotta onpas laimeeta. Sitte parin päivän päästä tartuin pulloon (:D) uuestaan ja oliki yllättäin vähä kitkerän olosta, semmosta mitä viinin kuuluuki olla. Eli ei ollu liian mehhuu.

      Poista