tiistai 22. toukokuuta 2012

vammaa ja pullaa

Mitä voi tehdä ihiminen, joka on perustanu elämänsä urheilulle ja joka ei pystykään käyttämään jalkaa? Yritin järkeistää, että voisin kuitenkin käydä yläkroppaa reenailemassa ja pyöräilemässä, sillä jostain syystä pyöräily ei tuntunnu niin pahalta. Vettää kumminkin maahan aika pahasti se fakta, että kaikki lempparilajit pittää pistää tauolle such as combat, spinning ja juokseminen. Miten ironista myös se, että justiinsa viikko sitten kirjoitin konseptin pitusen esseen liikunta-addiktiudesta: "Kun urheilija vammautuu, hänen elämältään lähtee perusta." Ja sitten samaisena sunnuntaina meikäläiselle kävi näin! 


Mitä ei-liikunnallista voisin tehdä? Katsoa elokuvia ja.. katsoa elokuvia. Sunnuntaina ajattelin kuitenkin lähtä uhmailee ja heittelee koripalloo. "Seison vaikka korin alla, jos en voi muuten kävellä", pähkäilin. Mukkaan lähti Katrin lisäksi salikaverit Maria ja Hansu. Mää kuitenkin päädyin katkerana istummaan kentän laialla yksinäisnä ja lähin parun saattelemana kottiin linkuttellee. 

Eilen minulla oli kolmanneks viiminen koulupäivä. Ei oo sit ennee ku torstaina harjoittelijaohjaajakoulutus ja sitte viikon päästä kevätjuhula. Hurraa! Kuka ois uskonu, että saan ku saanki koulun vielä läpi? Niin lähellä oli jossain vaiheessa luovuttaminen. Äiskän kanssa lähettii antaa tsäänssi Memphis-ravintolalle. Oon tasan kerran siellä ollu ja istuin sen 15minnuuttia Katrin kanssa ruokavalintojamme pähkäilemässä, kun saimme kuulla että kasvisruuat sisältävät osterilientä. Siinä vasta oikeen KASVISruuat.. Tapahtu Helsingissä pari vuotta sitten ja sen jäläkeen en oo Memphisiin päin ees pierassu, paitsi ehkä vahingossa. Nyt äiti soitti etukätteen ja varmisti että siellä on veggaanista safkaa. Ja olikin vielä kaksin kappalein!


Tämmöset taukit nähtiin matkan varrella.


Mammalle toinen, mulle toinen veggaaninen annos. Alkupalloiks oli Harissa Vegeä eli harissamaustettua quinoaa, paksoita ja portobellosientä. Alkupalloista otettu kuva ei oikkeen onnistunnu.. Ittelleni tilasin Teriyaki vegen tosin ilman sitä teriyaki-kastiketta (sen tilalla hoi siniä): omena-kurkkusalaattia, tuoretta ananasta, pinaattia ja hoi sin -kastiketta sekä paksoita, grillattua pap-rkaa, sokeriherneitä,  granaattiomenansiemeniä, portobellosientä ja vehnänuudeleita. Annos oli miltei täydellinen.. Nuudelit ois saannu olla täysjyvvää, niin olisin tykänny enemmän.


Mamma tilasi Rich Vegetarianin, joka sisälsi romaine- ja amerikansalaattia, portobellosientä, paksoita, paprikaa, sokerihernettä, papaijaa ja omena-kurkkusalaattia, kurpitsansiemeniä, passionvinegrettiä, tuoretta ananasta, pinaattia, viinirypäleitä, korianteri-inkivääriöljyä ja luomuleipää.


Koska luokkalaiset oli pohtinu mimmosta kakkua meiän vamistujaisissa tarjottas niin mietin: nyt on minunkin aika kakku väsätä. Oon hyvä kokki, mutta leipuri Hiiva ei Kuninkaankadulla asu. Syynä lienee vähäinen mielenkiintoni leipomuksia kohtaan. Viime kerran kakkuyritykseni oli suorastaan katastrofi, jonka järsimisessä meinasi hampaat katketa. Koska pidän mangosta ja kookoksesta, kirjoitin Googleen: "mango kookos vegaani". Ja tadaa, joku oli bloggiinsa laittanutkin veggaanisen mango-kookos-kakun ohjeen. Kakku oli bostonkakku. Enkä tienny mitä sekkään tarkotti ennen ku googletin. Noh. Tällasta.

Dunnn dunnn! Pullataikina ja mangohillo-kookoshiutale-sekotus.

Esteettisyyttä ei voi sanoin kuvailla..
Meikä nirhas pikku palan ku en ollu varma onko kypssää.

Nytpä lähen viemään pissihousu-Jeshikkiä taas ulos, tällä kertaa tutustuttammaan siskontyttäreeni Minttuun. Mitähän tästäkii reissusta tulloo!

4 kommenttia:

  1. vegaani porkkanakakku on kans hyvää, oon tehny täysjyvävehnästäkin! en muista laitoinko vähä valkostaki jauhoa mut pääosin ainaki täysjyvää.. :)

    pikasta paranemista koivelle!

    t. melekki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kakkuvinkistä, ehkä joskus teen sitä porkkanakakkua kun taas semmonen kakkufiilis pärähtää. Oot sulone!

      Poista
  2. voe parkaraukkaa murumussukkaa.. ehkä tommonen pysähtyminen tekee hyvää, joskus kroppa irtisanoo ittesä vaan koputtaakseen kalloon et "hei nyt mennään liian lujaa"! se on perseestä se.
    nam, mangoa ja kookosta; mun lempparijutut! tykkäsitkö, tuliko hyvvää ja valmistujaisissa tarjottavaa?
    äiti kerto et seki otti vegaaniruuan siellä memphisissä, aika siistiä! toi toinen ei kuulema ollu alunperin vegaani, siis se sun, vaan jollain vaihoksella teitte siitä sellasen eikö niin? mun mielestä se on tosi kiva paikka, ite menin ekaa kertaa vasta viime heinäkuussa ja harmitti ku en ollu koskaan menny aiemmin.. oli nimittäin tosi halpaa ja sikahyvää! paljon vuohenjuustokasvisruokia ja sekös on mun lempparia naminaminaaaa!
    ylpeenä oon ku sisolisko valmistuu <3 beijosss!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks mulla vammautuminen kesti vaan sen viikon, tuntu kyllä ihan hirveeltä ku ei voinu normaalistikaa kävellä ja noi raput oli maailman pahimmat! Mutta "HISSILLÄHÄN EN MEE!" -fiilis jatku yhä ja sit hampaita kiristellen tota rappuväliä ramppasin.

      Se mun ruoka ei ollu veggaani sen kastikkeen takia, mut vaihettii kastike (oli teriyaki, muuttu hoi siniks). Äitillä oli jo valmiiks veggaaninen, mietipä sitä :-) Voitas sun täällä ollessa käydä vähä Memphisissä taas?

      Mää oon vieläki kans ylpee siitä miten sie valmistuit! Varmaan ku opettajas aina kävi sinnuu kehumassa vielä yks kerrallaan ni semmonen ylpeydentunne kasvo ;D

      Poista