sunnuntai 26. elokuuta 2012

häät / wedding


Heinäkuussa nakkasin bloggiin polttari-päivityksen ja luonnollisestikin sitä seuraa hää-päivitys. Puolitoista vuotta sitten isosiskoni Susanna mennä paukautti (salaa) naimisiin Väinönsä kanssa. Ensin häät meinattiin pittää kesällä, mutta sitten Susannan vatsa alkoi niin epäilyttävästi kasvaa, että juhlia siirrettiin roimasti vuodella etipäin. Vatsa on toki pienentynyt ja saanutkin nimeksensä Vaniljan. Vanilja on meiän perheen uusi tukkajumala..

Tuossa ensimmäisessä kuvassa on sisarukset järjestyksessä vanhimmasta toisiksi nuorimpaan, sillä nuorin eli Melissa on, niin kuin tiedätte, Brasiliassa. 
Sisarukset: Brasilia-Hanna (36), Turku-Maria (35), Kuopio-Mirja (32), hää-Susanna (29), Joensuu-Johannes (28), meikäläinen (25) sekä Jyväskylä-Jeremias (22).
Minnuu on ikäni haukuttu pätkäksi ja kuten näätte, olen hieman sisaruksiani lyhyempi. Muistuttaisin kuitenkin, että minulla ei ole korkoja kengissä ja en ole aivan lyhyin: Maria taitaa hävitä sentillä! Iskäkin ihmetteli mistä ihmeestä Susannalle tuli tuollaiset pittuusgeenit.

Voitte verrata meitä kolmen vuoden takaiseen kuvvaan. Tuolloin sisaruskatras oli kokonaan koossa ja juhlasankarina oli Johannes.

Johanneksen häät, 08/2009.

Häitten virallinen toimitus oli Kuopiossa Männistön vanhassa kirkossa. Sinne asteltiin Katrin kanssa hyvin kommeina. Olin Katrille koko edellispäivän kiukutellu, kun mielestäni sillä oli liian hieno paita. Ärsytti miks se oli sellasen "minun tyylisen" paidan ittelleen ostanu. Illalla Katria halatessa tunsin paidan selkämyksessä resorin ja huomattiin että meissä on jotakin yhteistä: paidat! Ne olivatkin ihan samallaiset, mutta vaan eriväriset. Miten voi olla mahdollista?! Huomaskohan kaikki asian ja miettivät että ollaanpa samasta puusta veistettyjä? Ollaan ku jotkut kaksoslapset, joille vanhemmat ostaa samat vaatteet mut eri sävyissä. Voi nolo..

Katri kirkossa. Harvinainen näky.

Susannan tyttären hääkampaus.

Kaksi Markettaa: Mirja ja äiti.

Vansku vanupallo ja Hanna.

Susannan toisen tyttären.. öö.. hääkampaus.

Meinas liikutus kiristellä silmiä ku näin Väpän seisovan alttarin eessä Susannaa oottelemassa, mutta sillo ku Susanna tuli paikalle ni tuntu olo normaalia flunssasemmalle. Sen verran kaunis morsian oli että!



Mirjan poppoo.

Kaksoset samispaidoissaan saman kokosine käsineen.

Häät jatkuivat mukavaan paikkaan Kuopion Inkilänmäelle. Sinne mentiin eksyen ja mutkitellen, mutta hyvässä seurassa, hermostumatta.


Yumi ja Jerkku.

Vaniljan tukkamuoti pyssyy -myös päiväunilla.

Tällasta Ylisten auton perässä.


Tervetulo-pommac ja parkuva Yumi. Loistava tilannekuva. Yumi ois kans halunnu juomaa..


Meiän nimet oltii kirjotettu nätisti tollassiin kivviin. Kivet toki otettiin matkaan muistoksi. Mulla kamerasta löyty "candlelight"-toiminto. Check it out!



Todella maittava päivällinen.



Minun ja Kaken ikioma jälkiruoka.



Häihin kuului tottakai myös photoshootit sekä parista että eri sukulaissekoituksista. Ylisen perhe taitaa poseeraamisen..


Osa meidän "jättimäisestä" perheestä.




Ready, ladies?

Tuolla taivutuksella kimppu ansaitaankin!

Stella: Häävalssi.

Tässä on vielä kuva yöltä. Muita kuvia en saanut otettua kun oli niin hämärää ja sellaisissa olosuhteissa kamerani kuvat ovat erittäin huonolaatuisia. Meikä joi jopa muutaman pikku kauhallisen verran boolia, kun en tienny että siinä olis viinaa. Ihmettelin että on aika pahanmakusta, mutta vasta tunnin jälestä kuulin että ei ollukkaan alkoholiton juoma tuo. Ei ihan ehtiny drinksullani avata kolmatta absolutistivuottani.. Köh.

Öri.

6 kommenttia:

  1. Kiva, ku oot laittanu ton Johanneksenki hääkuvan vertailun vuoksi! Taidetaan olla kaunistuttu/komistuttu niistä ajoista... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä tullaan koko ajan paremmiks (ja kauniimmiks) ku viini konsanaa!

      Poista
  2. Olipa harvinaisen komea sulhanen!

    p.s saisinko nämä kuvat alkuperäisinä ;) ?

    VastaaPoista
  3. Hei, pakko udella, että mikä tuo juhlatila oli? Näyttää idylliselle ja Inkilänmäki on kuitenkin hyvin lähellä keskustaa... Omia häitä suunnittelen, joten oma lehmä ojassa tässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellanen ku Tätilä. Suosittelen, hyvä ja halpa paikka. Toisella siskolla oli myöhemmin valmistujaiset siellä. :)

      Poista
    2. Sellanen ku Tätilä. Suosittelen, hyvä ja halpa paikka. Toisella siskolla oli myöhemmin valmistujaiset siellä. :)

      Poista