maanantai 24. syyskuuta 2012

David Beckham's right foot, David Beckham's left foot


Hups ja oho, onpas aika taas vierähtäny. Tuntuu että kuvvaan koko ajan vaan samoja juttuja: meiän luokka urheilemassa ja minun lounas/päivällinen. En tiiä jaksaako kukkaan ennää seurata blogia, jos en keksi enää mittään muuta.

Tähän välliin kuvia ruuistani ku niitä oon niin ahkerasti  kerta kuvvaillu.





No oon minä kuitenkin muutakii teheny ku opiskellu, reenannu ja syöny. Aika paljon on kuitenkin nyt elämä keskittynny koulun ympärille. Päivät on 8.00-15.45 ja päivällinen alkaa 16.30. Jossain välissä pittää kerran viikossa käyvä kaupassa (kävelymatkaan mennee yhteensä kaks tuntia) ostaa iltapalat ja reenaaminen mahuttaa johonkii kohille. Ihimeen noppeesti se aika mennee.. Hyvässä seurassa vieläpä! Viikonloput saan keskittää elämäni rakkaimpiin ihimissiin. Kalenterriin on merkattu pitkälle jo Helsinki- ja Kuopio-viikonloput. Jokkiin viikonloppu repäsen ja jäänki Lahteen.

Jadi (kaverin koira) ja Jeshka. Sekä Onnin pikku tassut.

LAHDEN FRESSI
Lahen Fressillä oon viihtynny hyvin, vaikka Kuopion ohjaajia on tietenkin ikävä. Tilat on aika mainiot: Fressillä on kolome kerrosta, jossa alhaalla on kiertoharjottelulle tillaa, spinning-sali ja ryhmäliikunta-sali, tokassa kerroksessa vastaanottotiski ja kuntosali sekä kolmannessa kerroksessa naisille tarkotettu kuntosalihuone, ryhmäliikunta-sali sekä pukuhuoneet. Saanen vielä ilimottaa että perus-saunan lisäksi (joka on muuten tilava) siellä on infrapuna-sauna ja poreallas. Oon ollu onnekas ku oon päässy pari kertaa viikossa kyyvillä salille. Oon sitte koko illan pari kertaa viettänny salilla, kun on vasta illasta lähteny kyyti takasin. Ei se mittään, keksin kyllä ittelleni tarppeeks tekemistä.

Sievinen & Isometsä.


Phelps ja taustalla Sievinen.. Öh.




Viikko sitten maanantaina meillä oli kastajaiset. Piti pukkeutua jokskiin urheilijaks. Meillä oli muutama Eva Wahlström, Kimi Räikkönen, Ana Ivanovic, Ronaldinho, Ronaldo, Jani Sievinen.. Mää olin pukkeutunnu Beckhamiks. Eka googlettelin "mohawk tattoo athlete", mutta koska en ollu koskaan kuullu Chris Andersenista (ammattilaiskoripalloilija) ni myönsin että Beckhamhan olen. Illasta jatku Luhtaanpirtillä (paikka missä meiän ryhmäytymisleiri oli) meno ja meininki. Mää olin ihan alussa jo valamis lähtee takas. Näin absolutistina ja helposti väsyvänä ei hirveemmin ryyppyjuhla inspannu.

Kastajaisiin lähössä tummaihoisen Karkin kanssa.


Sannan ja minun jalkojen kaverukset.

Ei Sievinen turhaan asupalkintoa voittanut.

Meillä oli tiistaina ADT:n (Suomen antidopingtoimikunta) doping-luento.Syäntäni viilasi kun kävi mielessä Lahen vuoden 2001 doping-käryt. Joskus vielä pasteen tänne minun sillon kirjottamat päiväkirjakirjotukset. Voi että olin sillon maani myyny. Eipäs rueta niitä haavoja uuestaan avvailee..

Doping-tietoisna.


Muuta jännittävää mitä näinä viikkoina on käyny on että piettii Sannalla leffailta, jolloin päät ja muun kehonosat räjähteli ja mitä kaikkee. Battle Royale siis katottiin. Sammoin oon ohjannu kaks liikunta-juttua eskarilaisille (45min/kerta). Ens viikolla ohjaan tuolijumppaa palvelukodissa ja ylleisurheilukoulua 7-8-vuotiaille. Interesting..


Ollaa myös muutenkin hengattu iltasin.



Yks päivä oltii alakoulujen ylleisurheilukisoissa töissä. Myö Sannan kanssa oltiin linnoittautunneita kansliaan konneitten äärelle. Naputeltiin ja tulosteltiin tuloksia. Haaskoo puuhhoo.


Japskikauhua nastolalaisessa kopissa.


Randomisti, mutta..
BILLY TALENT
Ihan by the way, ahhh, Billy Talentilta on ilimestynny uus levy Dead Silence. Kannustan teitä, varsinkin BT-fani-äitiäni, kuuntellee sitä. Tässä (mammallekin) näyte:


Ylleisurheilujuttuja on ollu:




Telinevoimistelluu on ollu muutenkin ku koulun puolesta. Haluttiin yks ilta harjotella sitä vappaa-aikana:



Meillä on ollu telinevoimistelutunteja kiitettävästi. Kärsin huonovointisuudesta hyvin herkästi ja tätä videopätkän kuvvaamista ennen olin käynny just purjoomassa lounaani vessassa. Enkä ollu ihan varma halusinko tehhä kärrynpyörän vai arabialaisen, tein sitte vähä tommosen välimuodon. Hauskaa tekkee videosta vielä sen, että luulin että minusta otetaan vaan kuvvaa.


Lopuksi vielä katsaus uusimpaan combattiin:
BODYCOMBAT 53
Keskiviikkona Lahen Fressillä lanseerattiin BODYCOMBAT 53, joka on super-jee, vähintään.
1a: Written in the Stars (Sunny Dee Remix) – Jason Born
Alkaa kivasti, shufflee ja saksia. Sama biisi ihan samana remixinä oli muuten Pumpissa #79.
1b: Are You Ready for This – Friday Night Posse
Piisistä tullee mieleen loistava leffa Bring It On! Ahhhhhhh.
2: Rock N Roll All Night – Kicking Import
Kissin piisi alkuperäsesti. Toimmii.
3: Shine On (Hixxy Remix) – R.I.O.
Aika yksitoikkosta tykitystä, mutta kappale on niin great, että en jää murehtimmaan.
4: Sweet Dreams – Mislead Lizard
Voiko sannoin ees kuvvailla? Toimii ehottoman hyvin!
5: True Believer (Styles and Breeze Remix) – E-Type
En kyllä usko tykänneeni E-typestä koskaan näin paljoo ku nyt. Yks parhaimmista piiseistä.
6: Swagger Jagger – Cher Lloyd
Ai hitto, jos tämä ei tunnu etureisissä ni ei mikkään!
7: Blade (Re Con Remix) – Ali Payami vs. Aquagen & Warp Brothers
Ihan hitonmoinen tuli pyllyn alla tässä kappaleessa. Aivan ihana. Oon suorastaan rakastunu.
8: Summer Rain - Breeze vs. Brad Sure Feat Katie Halliday
Oee, mitkä alakoukkusarjat. Vatsalihakset saa kunnolla kyytiä. Perinteisseen tyyliin kasipiisi on piisinä meikäläisen lemppari, as always..
9: Bangarang – Skrillex feat. Sirah
Skrillex sais aina olla punnerrus- ja vatsalihaspiisissä.
10: Is Anybody Out There? – Soldier TV
Iiiiihana.

Eli sen verran sanon vielä että on muuten erinomainen combat ja tykkään sen joka ikisestä piisistä. Oon saannu tehhä sen nyt kolomesti ja innolla oon seuraaville tunneille lähössä.

3 kommenttia:

  1. alaasteelaisille yleisurheilu-tapahtuma... huhuh! Se oli yksi niistä näytöistäni. Tein sitä näyttöä Annikan kanssa. oli aivan rankkaa!!!! huh! mutta oli silti hauska muisto;)

    VastaaPoista
  2. Tällä viikolla combattiin!
    T. Kämppiksesi, joka jää moneksi yöksi yksin nukkumaan tällä viikolla :(

    VastaaPoista
  3. IHANA oot tossa iltahengailukuvassa.
    mahtava nauruhymynaama!

    VastaaPoista