maanantai 22. lokakuuta 2012

kickboxbitch

Watch out for the sharks!

Oli tuossa aika tiukka kouluviikko. Ensin maanantaina vähän osasin huilia uimisen merkeissä, vaikkakin oli ettiikan essee kirjoitettavana ja sen lisäksi piti tehhä liikeanalyysi. Tällä viikolla yksi luokkakavereista siis opetti meitä uimmaan. En ollu ennen kyllä etes tuntenu perhosuinnin tekniikkaa. Varsin hyödykästä oli, vähä semmonen lämmin lasku siihen että lomaviikon jäläkeen meillä päsähtää vesiliikunta käynttiin.

Liikeanalyysi tehttiin seiväshypystä. Milloin työ on konsentrista? Milloin mikäkin nivel on fleksiossa, milloin ekstensiossa? Milloin jalkaterä on dorsifleksiossa? Jos nelipäinen reisilihas on agonisti, niin mikä on silloin antagonisti taikka vaikka synergisti? Tällasia heleppoja juttuja ollaan mietitty muutama viikko. Lartsa päätti yllättäen tulla ovesta sissään kalsareissaan ja esittää seiväshypyn liikkeet livenä siinä hetkessä. Varmaan jäi esitys ainakkii ihimisten mielleen, jos ei muuta.


Anatomian tunnilla oli muutenkin ihan vilkas meno, tunti kuitenkin oli perjantaina 8.00-14.00. Ei sellasta seleväjärkisenä kestä. Osasyynä saatto olla, että luokalla oli edellisiltana naamiaisjuhulat, johon en kylläkään itte osallistunnu sattuneista syistä. Siispä ei oo hienoja kuvia minulla näytettävänäkkää, nyyh.

Toni toteuttaa sisästä nalleesa käytännössä.

"Miten se menikään?!"

Sanna & kahvikuppi.

Sanna & tähti. Taitavvaa työtä.

Viikosta rankan teki sekkii, että torstaina oli oikkeen kunnon koepäivä, joka käsitti kolme paperista koetta (aiheina oppiminen & ihmisen kasvu ja kehitys & tapahtuman järjestäminen) sekä ylleisurheilun seitsenottelun. Siinä meillä oli 60m aidat, keihäänheitto, kuulantyöntö, 200m juoksu, 800m juoksu sekä korkeus- ja pittuushyppy. Korkeus- ja pittuushyppyä en ollu sitte lapsuuteni etes kokkeillu.. ugh. Aitajuoksu meni ihan hyvin kyllä, olin positiivisesti yllättynny. Oli helepotus ku seitsenottelu oli ohi. Mieluummin juoksisin puolimaratonin ku 200m pikajuoksun.. Reidet tykkäs kyllä pikapyrähyksestä.. NOT! Vieläkii on reidet vähä muussina siitä.

Ihan kiva oli päästä koulusta viikoks pois tuulettammaan aivoja, vaikkakin heti ovesta astuessa tuli jo luokkakavereita ikävä. No eipä ainakkaan tarvia koulutehtäviä tehhä. Viikon kohokohta oli varata koulun tanssistudio, kahdesti, ja vettää siellä keskennään combatit mikrofonin kanssa. Jossai vaiheessa teen sitä jossakii kuntosalilla varmaankin. Iik.

Olin viikonlopun vielä Lahessa. Lauantaiaamuna startattiin apinaystäväni kanssa kohti Hämmeenlinna Openia (kickboxing). Mää olin huoltojoukkoissa vähä kameralla kuvvailemassa ja vaan olemassa. Jännittävvää oli kahella matseja ku en ollu ennen ollu seuraamassa mittää tuommosta.

Ei haittaa jos on villasukat unohtunnu.


Ensimmäine matsi.

Nyrkillä nassuun.


Toinen matsi.

Päivä oli pitkä ku kesti vajjaasta yhestätoista iltatunneille asti. Oli huippua olla mukana kahtelemassa mätkintää ja potkintaa. Itte olen koko eloni ollu kiinnostunnu kamppailulajjeista, mutta mittään en oo harrastannu paitsi vähä capoeiraa ja siinäkää ei periaatteessa pittäis ottaa kontaktia ja saaha osumaa.. 

Eilisiltana palasin Kuopijjoon ja aion viettää oikein kotisalitäyteisen viikon, että voin sitte hyvillä mielin takasin Nastolan perukoille palata.

4 kommenttia:

  1. kiva lukkee sun juttuja täällä! kuka voitti kisat? voittajakuitunenko!

    haha hannaakaan ei eilen haitannu ku oltiin kylmässä leffateatterissa (mentii kattoo The Perks of Being a Wallflower!!! tosi hyvä mä niin tykkään siitä lets talk about kevin friikistä) ja se oli vahingossa ottanu pitkähihasen sijaan mukaan kalsarit.. kädet vaan lahkeisiin!

    pusuja. nyt kun oot lomalla niin toivon skypejä

    VastaaPoista
  2. NO EI VARMAAN KUITUNEN VOITTANU :D Pittuus ja korkeus ainakii meni ihan huonosti.. Mutta kyllä minä ihan ok:sti ehke pärjäsin.


    Weneedttotalkaboutkevin-friikki on söpö mut kai ku se on gay ja ! Varmaan tiesit? http://www.huffingtonpost.com/2012/08/15/ezra-miller-gay-comes-out-perks-of-being-a-wallflower_n_1783904.html
    Kato myös City Island, se on hyvä ja siitä tiiän sen alunperin.

    Joo skypetellään joka päivä, monen aikaan (Suomen aikaan) sulle paras??

    VastaaPoista
  3. uiui pitääkin kattoo toi city island! no ei ihme ku oon saanukkii siitä gayviboja, en tienny et on oikeesti! hanna sano et ei kuulema uskotava homo tossa the perks leffassa ku sillä ei oo gayeleitä :D:D olin et ööö ei kaikki oo semmosii pikkurillipystys "IHKUUU!" ja hannan mielestä o...eh.

    miks suomen aikaan? etkö osaa tehä päässälaskuja? elän brasilian aikaan eli klo 12:30-16 pystyn puhhuu :) entäs itse? aikaerroo on nyt siis 5h.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna mokoma pöljä. Hannan kaikki gay-kaverit onkin parturi-kampaajia ja juo manhattaneja, ilmeisesti ;-D

      Kauhee, ossaan tehä päässälaskuja mutta ku en tiiä onko monta tuntia aikaeroa!!! Viimeks oli mielestäni kuus tuntia ku juteltiin aiheesta (tai sit ei). Tännää 17.30-18.00 maita, käviskö?

      Poista