lauantai 29. joulukuuta 2012

Hello & Goodbye Amsterdam

Amsterdam Centraal.

Joulupäivänä saavuimme Amsterdammiin. Matkustaminen Hollannissa on ihanan helppoa. Köröteltiin junalla Utrechtista noin kahdeksan euron hintaan Amsterdamin keskusrautatieasemalle. Jos oltais uskallettu kysyä alennusryhmään kuuluvalta saahaanko matkustaa mukana ni oltais saatu lipuistamme 40% alennus. En oo koskaan uskaltannu keltään kyssyy, vaikka lienee aika normaali toimitus siellä.

Oltiin menossa yheksi yöksi amerikkalaiselle matkakirjoittajalle, päälle kuuskymppiselle naiselle. Naiselle tuli minun ja Katrin suusta yhtennään lempinimiä heti kun saatiin tietää, että se polttaa jointteja ketjussa. Hamppuleidi ja huumemummo tais olla suosituimmat nimitykset.

Tom Cruisen lempipaikka.

Turkis on luusereille!

Sinterklaasin mustia apureita herjataan rasistisiksi.

Ensiksi kahtoin kartasta että ei oo hamppuleidin asuinsijat ihan keskustassa. Jotenkin olin unohtannu, että Amsterdam on hyvin pieni paikka ja kaikki on kävelymatkan päässä (jos pyörää ei ole käytössä). Rautatieasemalta käveltiin kasseinemme parikymmentä minnuuttia niin jo oltiin tässä jenkkityylisessä, savuntäyttämässä lukkaalissa. Paikalla oli myös leidiä puolta nuorempi hollantilainen mies, jolla oli kyllä hollantilainen englannin aksentti paikallaan mitä pahimman kerran. Majottaja halus mennä nukkuu jo kuudelta, mutta pinnisteli herreillä kahtoen Dr. Philin yhen jakson. Sen jäläkee myökii käytiin unille.

Sätkättää.

Dr. Phil?


Aamulla viien aikkaan herättiin mussiikkiin ja vaikka itse herrään aikasin niin mietin että mitä hittoo. Lopulta kun tein puuroa niin majottaja istu taas telkkarin ääreen ja sano että halluu kahtoo eilisen Dr. Philin jakson uusintana. Hirveesti ei amerikkalaisia stereotypioita kyllä rikkonnu, vaikka mielikin itsensä hyvin erilaiseksi ollessaan 60+, asuessaan Amsterdamissa ja tykätessään istua homobaareissa, vaikka hetero onkin. Pari kuvvaa napsittiin ja riennettiin seuraavaan majapaikkaan käryä karkuun. 

Sinnäänsä kääröjen käry ei oo niin pahhaa sillon ku siinä on ruohoo mukana eikä pelkästään tupakkaa, mutta kyllä silti vaatteisiin jäi vähän ällö haju.



Meiän oli ollu tarkotus mennä pariksi viimiseksi yöksi Hilversummiin, joka on myöskin Amsterdamin lähikaupunki (tosin mikä ei Hollannin kokoisessa maassa olisi "lähikaupunki"?). Katri kuitenkin vaati että otettas jostain privvaatti hostellihuone. Sellailtiin hostelleja läpi ja lopulta löyvettii hyvällä sijainnilla StayOkay-ketjun Vondelparkin viereen sijottuva majatalo. Vietiin tavarat sinne jo aamulla, mutta huoneeseen pääs vasta kahelta. Huoneen hinta-laatu-suhde tuntu (alussa) hyvältä.

Lue Raamattu!

StayOkay Vondelpark.

No ensinnäkin huoneen varraaminen on tosi heleppoa. Ei tarvii kun kirjottaa "cheap hostels in Amsterdam" niin tullee kunnon lista hostelleista, tiijot niistä ja huonetyypit alla. Maksettiin heti 10% yhteismaksusta ja loppu sitten kuitattiin kun kirjauduttiin hostelliin sissään. Heti alussa tuli jo pienet vihit siitä että ei ookaan ihan täydellinen maja löytynny: hostellissa ei ollu keittiötä. Ääk! Seisottii hölömistynneinä raa'at tofut ja tempehit käsissä ja mietittiin että mihin ne nyt laitettaan. Sääntöluettelossa luki tietenkin, ettei huoneisiin saa viiä ruokaa. Yeah, right! En oo kyllä aiemmin ollu hostellissa, johon ei kuulu keittiö. Ei tullu mieleenkään kysellä siitä etukätteen, nyyh. Hostellin kuvvauksessa luki "free WiFi". Tuo oli totta, mutta langaton verkko toimi vain hostellin aulassa. Huoneessa ku oltiin niin ei kyllä saannu nettiin kytkettyä itteesä ja harmitti ku ois ollu kiva ihan rauhassa datistella ja miettiä mitä kaikkee Amsterdamissa parin päivän aikana tekis.

Rijksmuseum.



Tonne mää halluun.

Lähettii joulukävelylle ehtimmään auki olevia ruokakauppoja. Näytin Katrille vanahoja lempipaikkojani: ekomarketit ja -kahvilat, kaupat ja leffateatterit. Olin tyytyväinen ku Katrilla oli niin turvallinen olo tietävissä käsissäni. Löyettii yks lauki oleva luomukauppa vahingossa ja sieltä saikiin ruisjuureen leivottua ruisleipää. Hallelujah! Muutenhan ruisleipä (roggebrood) on täällä sellasta saksalaista siemenleipää yäh.

Waterloopleinin kuvitusta.

Gotta love the language.


Keittiön puuttuminen hostellissa oli iso, pitkä miinus. Lämpimiin ja säännöllissiin aterioihin tottunneina oli jotenkin säälittävvää lukittautua huoneeseen syömään leipiä eri päällyksillä.

Lounaspakkaus kahdelle: avokadon puolikkaat (alla), seitan-nakit, tempeh-palat ja ruisleipää.

Sen tiesin että halusin jottai turistimeininkiä Amsterdam-reissultani ku viimeks kuukauden mittainen asustelu oli keskittynny opiskelluun ja salliin. Sillon kylläkin hyvin aktiivisen Anna-Selina-ystäväni avulla sain käytyä mm. Rijksmuseumissa Rembrandtin tauluja kahtomassa. Nyt oli mielessä Madame Tussaud's (jonka nimenkin perusteella voi rankata "liian kallis" -listaan), torture- ja seksimuseot sekä tietenkin Anne Frankin talo.

Lukkiin nuorna poikana Anne Frankin päiväkirjan kerran tai pari ja sitten hänen innoittamanaan alloin kirjottaa 13-vuotiaana päiväkirjaani ihan joka päivä. 5-13-vuotiaana kirjoittaminen oli satunnaista. Miettikää siis montakohan päiväkirjaa minulle on kertynyt 13-25-ikävuosien aikana.. lalalla.

Nykysen päiväkirjani kanssa.

Punasten lyhtyjen alueelle jouvvuin viime kerralla aina eksymällä. Koskaan en tieten tahtoen sinne menny. Erilaisten "kanelitaneli"-variaatioiden jäläkeen blogiini on eksytty eniten juuri hakusanoilla "red light district area", hmm. Paikka näyttää kiinnostavalta varmasti varsinkin niitten silimiin, jotka ei oo tottunnu näkkee ikkunoissa keikkuvia prostituutteja. Brittituristit vyöryy paikalla ku omistais kadut ja vallottaa seksikaupat ja coffeeshopit, joita on katujen varrella yhtenään. Oli jännää nähhä muutaman huoraikkunan välissä perheen joulupäivällinen.. perus.

Surullista kumminkin on että hyvin harva nainen ikkunoissa mielellään on. Monet työntekijät tulevat Itä-Euroopasta ja ovat tulleet paremman elämän toivossa. Nyt he sitten seisovat kaikkien katseltavana odotellen asiakasta itselleen. 

Coffeeshopitkaan ei saa kannabista omasta pikku ruohoruukustaan, vaan kannabis-teollisuudessa toimiikin sellainen koneisto, jota ei pitäisi rahallisesti tukea ollenkaan.



Ilosimpiin juttuihin siis. Mitä veggaani saa Hollanissa syödäkseen sillon kun ei ole keittiötä missä ruokansa valamistaa? Ensimmäisenä iltana apu löytyi Maoz-nimisestä falafel-ketjusta. Pitaleipä sallaatilla ja kolomella falafel-pallolla maksoi 4,90e. Jujuna on se, että sallaattipöydästä saa ottaa rajattomasti täytettä. Siis kun olin syönyt pitaleivän sisältä porkkanat, punajuuret, kurkut, suolakurkut, korianterilla höystetyt couscousit, olliivit sun muut niin sain käyvä laittaa lissää. Siinä leipää tyhjennellessä ja täyttäessä näläkä kyllä katos kummasti. Maozin falafelejen mausta en hirveästi perusta kuten en leivästäkkään, mutta sallaattibaarin antimet kelepas.


Mitä tehhä kun tullee yllärivessahätä ja ei oo muka hiluja maksaa itteesä vessaan? Taas sai kaupunkituntemukseni sata pojoa: juoksimme yhteen vilkkaaseen elokuvateatteriin ja helpotimme olomme siellä. Vielä käyttiin ViveLaVie-nimisessä pienessä lesbobaarissa yksillä. Siellä soi kasarihitit kuten Paulin ja Michaelin Say, Say, Say sekä Wham!in Last Christmas. 

Kaikki tämä tarvittava löytyy Rembrandtpleinin tuntumasta. Sen läheltä löytyy muunmuassa kauppakatu Kalverstraat, kaksi Pathén elokuvateatteria (joista toinen näyttää aivan vanhalta palatsilta), ViveLaVie ja Maoz.


@ViveLaVie.

Hostellin hintaan kuului aamupala, jonne ehittiin vaa yhtenä aamuna. Onneks oli leippää ja hedelmiä meillekin. Huoneesta haettiin vielä yön kylmässä vedessä lillunu margariinirasia ja Alpro Soyan red berries -juoma, jota ei Suomessa myyä (ainakaan peruskaupassa). Tein huomion siitä että turkkilaisia oli paljon matkalla. Salakuuntelin niitä vaan huomatakseni ettei niillä ollu mittään kauheen mielenkiintosta puhuttavvaa.




Katri meiän Egypti-hullu bongas Tutankhamon-näyttelyn mainoksen ja halus sinne lähttee. Minä tarvisin liikuntaa, joten kävellen pistettiin menemään Etelä-Amsterdammiin entisen kouluni lähettyville.

Vondelpark.

Leivonnaisnälkäinen ihmisjoukko ja yksi kahvihammaskalusto.


Hautakammio.

Noin 3300 vuotta vanaha hauta löyty vuonna 1922  Kuninkaiden laaksosta. Näyttelyssä avataan tätä historiallista löytöä ja näytetään huolella tehyt kopiot haudan sisällöstä. Näyttelyssä on yli 1000 objektia, joten katsottavvaa kyllä riitti. Yheltä opiskelijalta makso sissäänpääsy 16euroa ja oli se aika lailla sen arvonen sijoitus. Opastus kuului hintaan, joten kaikki kulki kuulokkeet korvilla. Oli mukavaa kuulla opastus, ainakin alussa, sitte rupes vähä korviin sattummaan ainainen pölinä ja vaikeat englanninkieliset sanat. 


Kumpi?? Helepotuksena silmälasien sangan väri.





Alussa luin tekstit ja kuuntelin opastukset innolla, mutta loppua kohden pistin opastuksen poikki ennen ku oli ees loppunnu enkä sitte jaksannu hirveesti mittää lukkeekaan.


Mielenkiintosia juttuja siellä kyllä opin. Tarkkoja taiteestaan nuo egyptiläiset! Tutankhamon oli haudattu isoon kultaiseen tilaan, jossa oli arkkuja sisäkkäin monta, kunnes lopulta oli itse faarao kaikkine koruineen. Varpaat ja sormetkin olivat erikseen kultakoristeilla päällystettyjä. Faaraon sisäelimet olivat hienoissa ruukuissa, jotka oli kanssa maatuskamaisesti vähän isommissa, jotka olivat jälleen isommissa..

Maatuska Egypti-style.



Ketä kiinnostaa näyttely ja ken on menossa Amsterdammiin ennen kevättä niin sinne vaan. Näyttely on auki 5. toukokuuta 2013 asti.

Koukattiin hostellissa eväshetkellä ja päikkäreillä ja sitten pakkasin toiveikkaana salikamat mukkaan. Mentiin tarkistaa pääsisinkö ilimasiks vanahalle salille ja vihreetä valloo näyttivät. Esitin kylläkin ensikertalaista siellä.. Tuttu combat-ohjaaja oli ohjaksissa niin halusin pitkästä aikkaa sen nähhä.





Katria vähän kyllästytti kun must-do-listani näytti tältä:
- sali
- Nike Store
- Perry (urheilukauppa) & Intersport
- soijaproteiinit De Tuinenista

Kukin omalla tyylillään. Katri halus mennä kahtoo hautajuttuja ja menin sen mukkaan, saa sekkii tulla minun kanssa urheilujuttuihin. Combatin jätti kuitenkin välistä. Ohjaaja muisti läsnäoloani sanomalla kaikille: "We have a special guest here tonight all the way from Finland!"



Katri ja lumipallo.


Katri meni tutkii kaupunkia ittekseen sinä aikana ku olin urheilemassa ja sen jäläkee löyettiin Wok to Go, josta sain korianterilla päällystettyä tofuwokkia ihan mukavaan hintaan (6,90e). Ei jäänny näläkäkkään.

Iron Jawed Angels wokilla höystettynä.

Meikä tykkää korianterista, Katri ei niinkään.

Tässä alla näätte vielä huoneemme. Sängyssä oli ihanasti laidat, tuli mieleen lapsuuden sängyt. Lisäksi sängyt oli erotettu kovalla osalla, johon vuoronperrään selkämme / kätemme iskimme. Nukuimme siis tiiviisti yhen sängyn puolella.

Aikuisten ensisänky.

Schipholilta eli Amsterdamin lentokentältä on heleppo lähteä pois ja on sinne kyllä heleppo mennäkin. Jos ei junalla mene (3,80e) niin sitten päässee myös neljän euron lipulla bussilla. Käveltiin hostellilta Leidsepleinille ja noustiin bussiin.. ja niitäkin mennee usea tunnissa.


Oli kova nälkä, oksetti ja väsytti. Ei olis vielä tehenny mieli lähtee pois koko paikasta, viikossa ei ehitty ku vasta reissu alottaa. En oo seitsemään vuoteen ollu noin lyhyellä reissulla paitsi Tallinnassa ja Skotlannissa. Tutussa paikassa viikko on hölömön lyhyt aika.


Minä ja ihana Jennifer..

Lentokone oli myöhässä niin jäätiin Tiedekeskus Nemon asentamien hienojen laitteiden luokse leikkimmään.

Minun ja Katrin (nenätön) sekotus.






Lähettiin Estonian Airlinesilla, samalla millä oltiin tultukin. Taas nauratti sana "lennokkikapteeni". Lento oli melekee tunnin myöhässä ja Tallinnassa ku vaihettiin konetta niin myöhästy lento entisestään. Lentokone oli hurjan pieni, olisko ollu 30 paikkaa konneessa. Huh. Juoksujalan ehittiin seuraavaan Tiksin bussiin Helsinki-Vantaalla ja onnenkantamoisen kautta päästiin vielä ilimasiks, jes. Kortinlukulaite ei nääs toiminnu. Ehittiin minnuuttipelillä vielä seuraavaan junnaankin, jossa vietimme yhessä 1,5h ja Kouvolassa juoksin ommaan vaunuuni. Katrin vaunu oli nääs lähössä Joensuun suuntaan ja minä halusin Kuopioon. Meni varmaan tunti ennen ku saivat junat irrotettua toisistaan. En silti valita, koska oon niin kyllästynny kaikkien "VR -venaa rauhassa" -juttuihin. Kahtelin leffoja ja antoin silimien luppasta koko matkan.


Hollanti on edelleen ihana maa ja toivon muuttavani sinne muutamien vuosien päästä. Vieläkin vaan hollantilaiset kaverit saa pahan mielen aikaa. Piti nimittäin nähhä hyvvää ystävääni, joka puoltoista tuntia ennen tappaamisaikaa pisti viestiä ettei pääsekään paikalle.. Muutaman kuukauden aikana olin parikymmentä kertaa varmistannu että eihän tee (hollantilaisittain) ohareita. Vitja. 

Minnuu ei haittaa sade ollenkaan ku tiiän että se kuuluu pakettiin. Rakastan intohimosesti hollannin kieltä ja toivon että pian päästäs maahan uuestaan.

Alla vielä kaksi katsomisen / kuuntelemisen arvoista videota. Ensimmäisessä Katri näkkee ekan kerran soittovehkeen, jonka nimmee en tiiä ja toisessa saatte kuulla miltä kuulosti Vondelparkin lähheisyydessä perjantaiaamuna kello 6.45


video

2 kommenttia:

  1. Huippua! Amsterdam täytyis kyllä kokea.

    Jos egyptinäyttelykiintiö ei vielä täyttynyt, niin Tampereelta löytyy lisää: http://vapriikki.net/muumiot/ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Katrilla tuskin kiintiö koskaan täyttyy..

      Poista