torstai 4. huhtikuuta 2013

päiväni fitness-bloggaajana ko?


Huomasin, että muutama kaveri oli linkittänny feispuukkiinsa errään blogin kirjoituksen nimeltä Päiväni fitness-bloggaajana. Kirjoituksessa pohditaan fitness-buumia kiireestä kantapäähän, morkkaavalla huumorilla höystettynä (riippuen lukijan huumorintajusta, toki). Mietin tekstiä parin päivän ajan ja sitten päätin naputella mietteeni teidänkin luettavaksi.

"Blogia kirjoittaa: blogi parikymppisen tytön matka kohti unelmakroppaa! Strong is the new skinny!"


Totta, "strong is the new skinny". On erinomaista, että nykyajan ihanteena on laihan ruipelon kropan sijjaan terve ja lihaksikas vartalo. Ennää ei kansaa ilahduta luut, joitten päällä on ohut, pakollinen kerros nahkaa. Nyt on tärkeää pittää ihtesä terveenä ja heitellä kaikenlaisia (ylleensä englanninkielisiä) lauselmia. Joillakin mottojen heittely on varsin ylenpalttista ja voisi olla vähäisempääkin, mutta ylleensä motot asianmukasiin kuvviin liitettynä tsemppaa mukavasti.

"Moikka! Kuten tiedätte, oon nyt jättänyt anorektikon elämän lopullisesti taakse. Nyt oonkin siirtynyt uuteen, yhteiskunnan hyväksymään syömishäiriöön, eli fitnekseen! Laihat tytöt näyttää hyvältä ehkä vaatteet päällä, mut vahvat tytöt näyttää hyvltä alasti! Ja alastihan mä aion kulkea, koska en halua että mun uudet piukeet lihakset jää keneltäkään näkemättä :)"


vai


Onko fitness tosiaan nykyajan syömishäiriö? Varmasti joillekin on. Allekirjoittanut on itsekin syyllistynyt järjettömään rääkkiurheiluun ja itkenyt kotona lepopäivien aikana että "nyt en kehity ollenkaan kun joudun olemaan kotona tekemättä mittään!" Tuttavapiirissäni on paljon ihmisiä, jotka överiliikkuvat hullunkiilto silimissään. "Tänään attack pumppi spinning ja juoksulenkki CHECK!" Näille henkilöille en voi sanoa muuta kuin että "rauhoittukkaa". Liika on aina liikaa ja todellakin monet liikkujat syyllistyvät intoilujensa takia pakkomielteiseen urheilun kierteeseen. 


Fitnessiä voi kuitenkin harrastaa järjen kanssa, toisin kuin syömishäiriöitä. Kaikesta hyvästä kehityksestä voi olla ylppee! Itsekin ennen pukeuduin Brasilian piitsi-rannoille 3/4-housuihin (olivat siskolta lainatut treenipögät) ja t-paitaan. Salillekin olisin halunnut pitkissä lökähousuissa eikä hihattomat topit tulleet kuuloonkaan. Olen huomannut sekä itseni että Katrin ajattelutavassa muutoksen myönteisempään vartalonkuvvaan. Ja sammaa tahtia on vaatteet pienentynny. Kivempi on mennä shortseissa tai tiukoissa juoksuhousuissa reenaa, kun ei tuu lihavaa oloa niin ku isokokoisissa vaatteissa tullee. Sammoin on palkitsevvaa nähhä omia lihaksia reenissä, se tuo lisäboostia harjoituksiin.

Esmeray ja Hanna Riossa ölppösen äärellä (v. 2009).

"Mun ruokavaliohan sisältää tällä hetkellä lähinnä valion maitorahkaa, pirkan maitorahkaa, rainbown maitorahkaa, ingmanin maitorahkaa, x-tran maitorahkaa, ehrmanin maitorahkaa sekä valion raejuustoo, pirkan raejuustoo, rainbown raejuustoo, ingmanin raejuustoo ja x-tran raejuustoo. Plus tietenkin proteiinijuomia, proteiinipatukoita, proteiinivanukkaita, proteiinijugurtteja, proteiinirahkaa ja proteiinijauhetta. Ei pidä unohtaa kuntoilijan ruokaympyrää, joka koostuu proteiinista, kasviksista ja instagramista. Syömisestä on pidettävä hyvä huoli, ja sen takia yhdenkään aterian kuvaamista ei saa unohtaa! Yksikin väliin jätetty kuva huonontaa penkkitulosta puolella kilolla joka viikko."


En ole käyttänny maitotuotteita yli 8,5 vuotta, joten rahkan ja raejuuston mättö on minulta jäänyt kokonaan. Asia olisi varmasti toinen, jos en olisi veggaani.. Sen oon huomannu, että jotkut syö lounaaksi vain raejuustoa tai rahkaa. TÖÖT, fail. Kun assuin pikkuveljeni kanssa yhessä puolitoista vuotta vuosina 2007-2008, jouvuin järkyttymmään sen päivittäisestä ruokavaliosta: bannaania, pastaa, jauhelihhaa ja kannaa sekä toki rahkaa. Hänen ruokansa oli niin yksipuolista, että ois teheny mieli joskus vaan istuttaa se tuoliin ja syöttää sille jotakin muuta. Kunnon kuntoilija tuntee ruokaympyrän ja syö niin kuin kuuluu. Näin vältyttään sekä huutavalta nälältä että ylisyömiseltä. Näytän myös peukkua ruuan kuvvaajille! Mikä onkaan kiinnostavampaa ku katella jälkikätteen omia aamupaloja / lounaita / päivällisiä / mitä vaan ruoka-annoksia. Tosin instagramiin soisi monipuolisesti kuvia laitettavan.

Huom. ei kannata ihan kaikennäköstä proteiinipatukkaa ja -vanukasta tunkee naamaan. Niitäkin on erilaisia, ja monissa patukoissa on aivan liian paljon sokeria. Plus miinus nolla!

"En oo syöny herkkuja nyt puoleen vuoteen, ja olo on niin mahtava! Herkuilla tarkotan tietenkin mm. jugurttia ja hedelmiä, joiden sokerimäärä saa mut voimaan pahoin jo pelkästä ajatuksesta. On ihanaa kaivaa leffassa porkkanat laukusta kun muistaa, että hiilarit ja rasva on myrkkyä elimistölle. On myös ihanaa tietää, ettei ravintolassa varmasti tarjoilla mitään mulle sopivaa, eikä leffailta kavereiden kanssa johda sortumisiin. Miksi nauttisin suklaan mausta, kun voin nauttia siitä mahtavasta olosta mikä vallitsee mun kehossa jatkuvasti. Hyvän olon salaisuus ei ole epäterveellisestä ruuasta nauttiminen, vaan entistä suuremmat jalkaprässipainot, ketoosi ja se tunne kun kieltäydyt epäterveellisestä ruuasta."


Kehoaan rakastava myös syö terveellisesti. Miksi saastuttaa itseä epäterveellisillä ruuilla ja herkuilla? Mistä on tullut sellainen kuva, että ihminen kärsisi jos ei söisi esim. karkkeja? Olen pian ollut 12 (?) vuotta karkkilakossa enkä tunne suuria tuskia. Minun herkuttelluun ei sovi epäterveelliset ruuat enkä jää mistään paitsi kun en niitä syö. Onneksi en ole koskaan tottunukkaan mässyjen makkuun, kiitos kasvatukseni. Liian terveellinen ruokavalio saattaa koitua epäterveelliseksi juurikin mahdollisen yksitoikkoisuutensa vuoksi. Rajat on opittava tuntemmaan. Minä olen juuri se, joka ei tykkää kauheen usseen syyä maustettuja jugurtteja (liikaa sokeria) taikka leffassa jottain poppareita. Mieluummin ne porkkanatikut! Eräs siskoni sanoi että olen hyvin itsekäs koska oon veggaani ja terveyshullu. Pillaan sillä kuulema sosiaaliset tilanteet. Jokasella on oma ruokavalionsa ja ravintoloidenkin pittäis ottaa huomioon (tietyssä määrin) asiakkaan vaatimukset. Varmasti ruokavaliossaan tarkoilla henkilöillä on tiettyjä kantapaikkoja, joista tietää "oikeanlaista" ruokaa saavansa.  Kumoan kuitenkin alkuunsa käsityksen siitä, että elämä olisi jotenkin kuivempaa ja nuivempaa ilman mässyttelyä. Sitäpaitsi mässyttelystä tullee huono olo. Sama koskee muunmuassa tupakkaa ja alkoholia. Tarviiko kroppaan tunkea kaikkee paskaa, häh?

"...mutta nykyään hehkun terveyttä ja hyvää oloa! Eikä matka todellakaan ole ohi. (Ja uteliaille: ei, mulla ei ole silareita, oon vaan tehynyt paljon rintalihaksia, ja nykyään entinen B-kuppi on DD ;))"


Henkilökohtainen fitness-ärsytykseni kohdistuu henkilöihin A sekä B.

A on ylleensä miespuolinen järetön kaappi (tai ainakin menossa siihen suuntaan). A väheksyy aerobista liikuntaa (sillä eihän lihassolut kasva spinningissä!) ja saattaa jopa hölmöydessään jäädä jankkaa tiettyä lihasryhmää (habanerosit taikka rinta) aivan liian pitkäksi aikaa. Henkilö A ei voisi kuvitellakaan osallistuvansa mihinkään ryhmäliikuntatunnille. 


B on ylleensä naispuolinen henkilö, jolla on aivan taatusti Better Bodiesin toppi ja vähän trumpetti-malliset saman firman housut. Hiukset on lähes poikkeuksetta tiukalla letillä. Ja voin vaikka vannoa, että kaikki hyö näyttävät ihan samalta! Eikä näitäkään henkilöitä voi missään ryhmäliikunnassa tavata, never ever. Näillä tappauksilla saattaa yllättäen entinen B-kuppi olla se DD. Jutta on asia erikseen..


"Oon tosiaan ostanu tässä vähän treenivaatteita, koska kaikkihan tietää että rauta nousee joka viikko sutjakkaammin uusissa neontrikoissa. Sponssia sain Elixian ja Niken yhteistyökamppanjan merkeissä. "

Minä viime yönä. Ps. päällä Nikeä(kin)

Oon huomannu että mitä paremmat treenivaatteet sitä isompi into treenaamaan. Niin se on että materiaalilla on merkitystä. Kävin aikani jumpparyhmissä tuulipuvun housuissa ja t-paidassa. Hyi että ällötti nähdä ittesä peilistä. Sillon ku Hanna-sisko pakotti minut vartalonmyötäisiin reenivaatteisiin niin kovasti koitin boksereita tunkea alle. Sisko nauro minut suunnilleen pihalle: "Mitkä shortsit sulla on noitten housujen alla?!" Yritin olla itsepäinen, vaan aika pian huomasin saavani reenistä oikeilla varusteilla enemmän irti. Sekin on totta, että voin säästää kynsin ja hampain rahhaa vaikka mistä, vaikka ois kyse ihan kymmenestä sentistä, mutta urheiluvaatteisiin löytyy aina jostakin kolosta setelitukku. Tosin ennen se setelitukku löytyi juopottelua varten, joten onhan tämä uusi koukku sata kertaa parempi.

Lopuksi:
muistatkeehan levätä, liikkua, syödä hyvin ja olla monipuolisia (sekä liikkumisen, syömisen, että instagram-kuvien suhteen..)

Ennen army-koitosta.

17 kommenttia:

  1. Mitä jos joskus bloggaisit aiheesta sun päivä ja laittaisit paljon kuvia koko päivän ajalta? Ja jos viitseliäisyyttä löytyy niin videot olis kivoja! Ps. hauska tää! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis kyllä hauska! Kiitos ideasta kovasti :)

      Poista
  2. Armya en oo viel päässy kokeilee, combatilla mennään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokkeilla heti ku on mahollissuus!

      Poista
  3. Helou siskondaari!

    Kato paasin (biksu)kuviin ja blogitekstiin!

    Mun mielesta fitnessbuumissa on havaittavissa ylilyonteja. Lihaksikkaan kropan yllapito vaatii hirveesti hikitunteja, josta teen semmoisen paatelman, ettei sekaan ole se ihan luonnollisin vaihtoehto. Mun mielesta semmoinen kroppa joka pysyy semmoisella normaalilla (lue: aerobisella) kuntoilulla ja pienella punttitreenilla silleen luonnollisesti paalla on se kaikkein jarkevin vaihtoehto. Ja ei siis mitaan vauhkoja tankkauksia ja ruoka-ainekuureja, vaan terve ja monipuolinen ruokavalio, niin avot!

    Ja sitten hieman polemiikkia. Laita pipo paahan niin ei hiukset nouse pystyyn. Ryhmaliikuntatunnit (kaikki Les Millsit ja muut JUMPAT) ovat laiskojen, mukavuudenhaluisten, ryhmalampaiden ja straightjackettejen tyylilaji. Ei valttamatta tartte olla kaikkia naita kerralla.

    Siis ryhmatunnit ovat kylla niin lahioelaman kingejen ja kviinejen juttu, etta aijai. Siis, don't take me wrong. Kyllahan niissa syke nousee ja kroppa harjoittuu ja jopa voin suositella kiireellisille perheenaideille ja -isille. Mutta yleiseti ottaen niissa on mun mielesta niin hamsterinhakkimeininki etta nyt mun pitaa hypata tiukkaan makuupussiin koska karvat alkaa nousta pystyyn. En itse saa mitaan kickseja siita etta on jossain pienessa hikikopissa (= jumppasali) naapurin varvas suussa (tilanpuutteen takia) ja joutuu kuunteleen jotain valmiita mikseja ja tekemaan muitten suunnittelemia liikesarjoja, jotka toistavat itseaan paivasta toiseen. Erityisesti spinning-tunnit (~indoor cycling etc.) ovat mielestani nykyajan uusi kidutusmuoto. Kesalla kaverin ehdotuksesta kavin Hgissa Satsissa bodypumppaa ja heti tunnin alettua mua rupesi huvittaa koko tilanteen absurdius ja melkein luulin olevani piilokamerassa, mutta sitten koko touhu olikin kauhukseni totta ja kaikki olivat siella ihan tosimeiningilla.

    Aikansa kutakin, itsekin olen bodycombat ja -pump -tunneilla kaynyt. Mutta voin vaikka lyoda vetoa, etta mita enemman (ei tunneissa, vaan vuosissa) liikuntaa harrastaa ja mita enemaan siita tietaa, niin sita isompi on tendenssi varsinaisten urheilulajejen pariin ja ulkoilmaan. Myos lihaskunnosta huolehtimisen (=salitreeni) merkitys korostuu.

    Anyway, tarkeinta on etta liikkuu ja etta liikunnan harrastaminen on mahdollisimman hauskaa ja vaivatonta. That's my last word. Eiku sentence.

    Love you, sis!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi siskomussukka ja kiitos kommentista.

      Fitness-hommailu on lissääntynny valtavasti ja varmasti sitäkin myötäkin havaittavissa yhäkin enemmän ylilyöntejä. En määkää kannata sellasta tankkailu-juttua tai sitä että oikkeesti mitataa ruuat tarkasti keittiövaa'alla. Toivottavasti en koskaa rupia niin pilkunviilaajaksi, ku minulla on sellanen pikku taipumus.

      Ryhmäliikuntatunnit on erinomanen vaihtoehto saaha ei-liikkuvat liikkummaan. Niillä on monesti ihan järkyttävät kynnykset lähtee jonnekin salitreeniä tekemään eivätkä välttämättä saa kotona mittään liikunnallista aikasiksi. Siksi(kään) en lähtis ryhmäliikuntaa vähättelemmään. Kokeneemmalle ja uskaliaammalle harrastelijalle lihaskuntotunnit ja juuri "jumpat" on oikkeestaan aika turhia mielestäni.

      LesMills tarjoaa kuitenkin tanssituntejakin (hyviä!) ja BodyCombat on aivan jotakin muuta kuin jumppailua. Sammoin Balance on hyvä sellaselle, joka tykkää tai chistä, jogasta ja pilateksesta mussiikin tahissa. BodyPumpin puolesta en liputa. Se on oiva tunti sellaselle mistä jo aiemmin sannoin eli henkilölle, joitte lihaskuntoharjottelu on ihan uutta ja uppo-outoa taikka sellasille, jotka ei ossaa piiskata itteesä tekemään mittään vaan jää sohvalle makkaamaan ilman tsemppausta.

      Spinning on ihanaa kun on valittu hyvät mussiikit, erinomanen ohjaaja ja ulukona ei voi pyöräillä. Nyt oon käynny spinningissä pelekän ohjaajan takia ni saattaa olla että Lahessa se jää minimiin. Kesällä tuskin käyn ennee ollenkaan, varsinkaan jos oon saannu oikkeen pyörän alle.

      Alottelijat juurikin panostavat ryhmäliikuntaan niin kuin itsekin ennen tein. Lopetin pumpin pari vuotta sitten ja vaihdoin salitreeniin ja spinningiäkin olen vaihtanut pyöräilylenkkeihin. Olet siis oikeassa tuossa että mitä enemmän tietää, sitä enemmän "varsinaiset" urheilulajit kiinnostavat.

      Kiitti pitkästä kommentista, oot ihana <3

      Poista
    2. "Spinning-tunnit ovat nykyajan uusi kidutusmuoto" ja "melkein luulin olevani piilokamerassa"! AAaahhaha repesin täysillä! Itelläni (kunto)nyrkkeily uusi aluevaltaus ja tajusin, miten paljon nautin, kun ei oo musiikkia taustalla - tarpeeks elämässä meteliä muutenkin! Vaikka spinningissä pyrin jonkin verran käymäänkin, niin kyllä mä koko aika kyttään kellon kulkemista:) Puspus sisseille <3

      Poista
  4. Ihan kiva tällainen vastine, mutta toivottavasti et kovin isoa hernettä nokkaasi vetänyt kirjoituksestani, sillä se oli parodia. Parodia tyylilajina vaatii äärimmäistä kärjistämistä, eikä jätä tilaa sovitteleville ja neutraaleille mielipiteille. Olihan tekstini toki myös tapa ottaa kantaa, mutta ei suinkaan ilmaista aidosti omaa mielipidettäni. Lähinnä kannanottonikin koski tätä hypettämistä, eikä niinkään fitnestä itseään.

    Todellisuudessa olen tosi paljon samoilla linjoilla kuin mitä tässä tekstissäsi kirjoitit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Saako kirjoituksestani sellasen kuvan, että oon vetänny ylipään minkään herneen nokkaani? Toivottavasti ei, koska sellasta ei nenässäni oo -ei pientä eikä suurta, ei ees herneen murusta! :D Tunnistinhan toki liioittelevasta tyylistä, ettet kertakaikkiaan voi tosissaan olla. Kuitenkin jäin itse miettimmään niitä yliampuvia tyyppejä ja justiin joilla ei tunnu olevan muuta sanottavaa ku "rahka proteiini sali jumppa jumppa!" Siksi lähinnä tuon kirjotin ja kärjistetyt tekstisi oli kiva liittää mukkaan :)

      Mää heleposti kyllästyn kun ihimiset vaan jankkaa samoja juttuja. Tyypit provosoituu kun fb-päivityksessä kyselen miks joka ainoo reeni pittää statukseen kirjottaa ("tännään jumppa", "tulin juuri salilta, kohta menen pyöräilemään"). Ja oon kanssa aidosti kyllästynny niihin jotka ei muuta kuvvaa ku ihteesä vähä eri jumppavetimissä eestä ja takkaa, istuen ja makkaa..

      Poista
    2. Nonni lopultakin sain noudatettua kehotustasi lukea tän postauksen ja kertoo mielipiteen. Varmaan semmonen herne nokkaan -fiilis saattaisi tulla lähinnä ilmaisusta "morkkaavalla huumorilla höystettynä", sillä se "morkkaava" sanana on luo tosi negatiiviset mielikuvat :) Mä muuten oon se, jolla BetterBodies-vermeet ehhehee xD Hassua nähhä susta kaljoittelukuva!:D Joojoo mä halluisin olla semmonen ko toi kuvan hot-täti anorektisen mallin yläpuolella!!

      Poista
  5. Mikä on sun suhtautuminen Sekavat karkit-kirjoittajan urheiluun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseleekö asianomainen kenties itse..?

      Poista
  6. Itse vain seurailen kummankin blogia&instagramia ja olen kummastellut mielessäni sinun ulkopuolisen silmissä kuittailevalta vaikuttavaa kommentointityyliä(?) Tietenkin tää on tulkinnanvarainen juttu ja kirjoitettu viestintä vääristää ja kumpaakaan en oikeassa elämässä tunne jne.! Siksi siis kyselin. Kumpikin kuitenkin vaikutatte aika samantyylisiltä ihmisiltä noin vegaaniuden ja muidenkin juttujen suhteen.

    Peace!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Olen kyllä muutaman kerran hänelle aika tiukkasanaista ohjetta antanutkin, myönnän avvoimesti (tietenkin niitten pehmeempien kommenttejen jäläkeen.. kun ne ei oo tehonnu). Minä tykkään ihan kauheesti neuvoo muita liikkumisen suhteen, varsinkin silloin kun liikkuminen on räikeästi vääränlaista ja keholle haitallista. Suoraan sanottuna lähestulkoon provosoidun noista ylisuorittajista. Niin kuin kirjoituksessani nyt sanoin niin olen itsekin ollut yliampuja enkä varmasti olisi kuunnellut muitten neuvoja, olisin vaan kiukustunut ("älä sekkaannu minun elämään"). Enkä siksikään ihmettele sitä ettei Sekavat karkit -kirjoittaja ota neuvojani huomioon vaan jatkaa rpm&combat&attack-yhdistelmiään. Muumatan tehottoman kommentin jäläkeen olenkin päättänyt vetää itseni sivvuun ja jatkanut niitten neuvomista, jotka ohjeita haluaa ja vastaanottaakin. Sillä niitähän riittää. Eiköhän hänen kehonsa joskus pistä stoppia päälle sitten.. mutta toivosin (ihimisistä välittävän asenteeni takia) kyllä että sitä ennen hän ehtis omat reenisä järkevöittää.


      Poista
  7. Check. Hauskaa kannanottoa vaikken kaikessa samaa mieltä olekaan :) Hyvä kirjoitus :)

    VastaaPoista
  8. Heip, hyvä teksti! Nuo housut ois kyllä kivat :D <3

    VastaaPoista
  9. Hyvässä kunnossa se pikkuveljes on pysynyt ja hyvin se on jaksanut urheillakkin yksipuolisesta ruokavaliosta huolimatta. Ehkä se kouluruoka on sitten ollut se tekijä, mikä on pitänyt keon pystyssä.

    hyviä juttuja, jatka vain :)

    VastaaPoista